Hyvää itsenäisyyspäivää – K-ryhmä onnittelee 100-vuotiasta Suomea

Suomen tie menestykseen ei ole ollut helppo eikä vailla vaaroja. Nousu vauraimpien kansakuntien joukkoon on kietoutunut erottamattomasti yhteen myös K-ryhmän menestyksen kanssa. Omiin vahvuuksiimme nojaten pystymme rakentamaan menestystä myös 2000-luvun Suomeen.

– Jotta Suomi menestyy myös tulevaisuudessa, yhä useamman meistä on oltava rakentamassa yhteistä hyvää. Yhteisen hyvän luominen on asenne, joka eletään todeksi niin työpaikoilla kuin kodeissa. Laitan itseni likoon. Kehitän osaamistani. Rakennan pelottomasti uutta, sanoo Keskon pääjohtaja Mikko Helander.

K-kauppiaat henkilökuntineen samoin kuin kaikki keskolaiset ovat vuosikymmenestä toiseen, sukupolvi vuorollaan, olleet vahvasti rakentamassa Suomea ja puolustamassa meille tärkeitä länsimaisia arvoja. K-ryhmä työllistää 45 000 ihmistä, liikevaihtomme on 10,3 miljardia ja teemme yli 6,2 miljardin arvosta hankintoja Suomessa. Kotimaan hankintalukujen takaa löytyy tuhansia pieniä ja keskisuuria elintarvike- ja rakentamisen alan yrityksiä, jotka työllistävät satoja tuhansia suomalaisia. Ilman näitä ei vahvaa kotimaista vähittäiskauppaa olisi Suomessa olemassa. Tämän työn ansiosta on kaupankäynti kantanut niin K-ryhmää, kuin itsenäistä Suomeakin kautta vuosikymmenten.

Vietämme 6.12.2017 100-vuotiaan isänmaamme syntymäpäivää. Kunnioitamme samalla menneiden vuosikymmenten rakennustyötä, aina kaupan käytäviltä sotatantereille. Samalla tulee meidän kuitenkin, niin K:na kuin Suomena laajemminkin suunnata ajatuksemme lujasti kohti seuraavaa sataa vuotta. Muistuttamalla itseämme ja suomalaista yhteiskuntaa laajemmin niistä arvoista ja periaatteista, joille ei vain selviytymisemme vaan myös menestyksemme on rakennettu, muuraamme myös tulevien vuosikymmenten rauhan ja hyvinvoinnin perustuskiveä. Rakennetaan yhdessä seuraavan sadan vuoden menestystarinaa!

Takaisin ylös