K-citymarket Loimaa sai valtakunnallisen tunnustuksen

Loimaan K-citymarket on valittu valtakunnan kymmenen intohimoisimman yrityksen joukkoon. Valinta julkistettiin lauantaina 16.4. Intohimoinen yritys 2016 -gaalassa Helsingissä. Valinta tehtiin lähes 400 yrityksen joukosta.
Jyrki ja Mari iloitsevat saamastaan tunnustuksesta.

K-citymarket Loimaan kauppiaina toimii kauppiaspari Jyrki ja Mari Koenkytö.

"Olemme tosi otettuja tästä palkinnosta. Haluamme kiittää kampanjan järjestäjiä ja erityisesti Loimaan Seudun Nuorkauppakamaria, sillä he kysyivät meitä mukaan kilpailuun. Tällainen tunnustus auttaa jaksamaan arkisessa aherruksessa. Intohimolla suunnittelemme jo seuraavia projektejamme" kertoo Jyrki.

Kyläkauppamainen kohtaamispaikka
Koenkydöt ovat onnistuneet muokkaamaan K-citymarketista hyväntuulisen, kyläkauppamaisen kohtaamispaikan, jossa kauppiaat ja henkilökunta tuntevat suurimman osan asiakkaistaan ja toisin päin. Paikallisuus näkyy vahvasti kaupan ruokavalikoimissa. ”Olemme lanseeranneet Loimaan Liepeiltä –brändin, jolla merkitsemme kaikki läheltä tulevat ruokatuotteet, niin että asiakkaan on helppo löytää ne” lisää Jyrki.

Paikallisuus näkyy myös sponsorointiyhteistyössä. ”Olemme monessa mukana tukemassa Loimaan seudun kulttuuri- ja urheilutoimintaa. Suuri osa vapaa-ajastamme kuluu lastemme urheiluharrastusten parissa. Kaikki neljä lastamme harrastavat erilaisia palloilulajeja ja pyrin olemaan jokaisen joukkueen toiminnassa yhtä paljon mukana, kertoo Mari.  

Työtä suurella sydämellä ja intohimolla
"Oli ilo olla mukana tässä valtakunnallisessa kampanjassa ja ilmiantaa Loimaan seudun yrityksiä mukaan. Meillä oli loistava tiimi joka keräsi kokoon yli 20 tarinaa, jotka kertovat seutumme intohimoisista yrityksistä. Oli kunnia saada loimaalaisyritys mukaan koko Suomen kymmenen intohimoisimman yrityksen joukkoon. Mari ja Jyrki ovat upea esimerkki seutumme ahkerista yrittäjistä, jotka tekevät työtään suurella sydämellä ja intohimolla, paikallisuutta ja asiakkaitaan arvostaen” sanoo Loimaan Seudun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Niina Nurmi.

Intohimoinen yritys 2016 -kampanjan taustalla ovat Savonlinnan Oopperajuhlat, Perheyritysten liitto, Suomen Nuorkauppakamarit ja Tekes.

Lisätietoja
Kauppias Jyrki Koenkytö, K-citymarket Loimaa, puh. 050 371 0572
Puheenjohtaja Niina Nurmi, Loimaan Seudun Nuorkauppakamari, puh.050 372 1132

K-citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset ja laajat valikoimat elintarvikkeita sekä käyttötavaraa. K-citymarket tunnetaan parhaista tarjouksistaan,  paikallisista valikoimistaan ja ruokaosaamisestaan. Jokaisessa K-citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-citymarketia. www.k-citymarket.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä.

 

Takaisin ylös