Kesko vahvistaa edelleen Byggmakker-ketjuaan Norjassa ostamalla Gipling AS:n

Kesko Oyj:n tytäryhtiö Byggmakker Handel AS on sopinut ostavansa norjalaisen rautakauppayhtiön Gipling AS:n, jonka liikevaihto oli viime vuonna noin 151 miljoonaa euroa. Tämän ja 7. kesäkuuta julkistetun Skattum Handel AS:n yritysoston jälkeen Byggmakker-ketju hallinnoi yhteensä 30 Byggmakker-myymälää, mikä lisää entisestään mahdollisuuksia kasvun ja kannattavuuden parantamiseen Norjassa.

K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialalla on toimintaa kahdeksassa maassa. Byggmakker on Norjan johtavia rautakauppa-alan toimijoita. Byggmakker Handel AS vahvistaa nyt toimintaansa ostamalla Gipling AS:n, joka on maan suurin Byggmakker-myymälöitä operoiva yritys. 7. kesäkuuta julkistettiin, että Byggmakker Handel AS ostaa myös Skattum Handel AS:n, joka on Norjan toiseksi suurin Byggmakker-myymälöitä operoiva yritys.

Gipling AS operoi 19 Byggmakker-myymälää ja työllistää noin 540 alan ammattilaista Trondheimin alueella. Yhtiön viime vuoden liikevoitto oli 5,5 miljoonaa euroa.

“Olemme nyt ostaneet kaksi suurinta Byggmakker-myymälöitä operoivaa yritystä Norjassa ja varmistaneet näin merkittävän painoarvon Byggmakker-ketjulle. Skattum Handelin ja Giplingin yritysostot vahvistavat mahdollisuuksiamme kasvuun ja kannattavuuden edelleen parantamiseen markkina-alueellamme Pohjois-Euroopassa. Ostettujen yritysten hankintahinta rahoitusvelkoineen on yhteensä noin 147 miljoonaa euroa. Yritysten liikevaihto vuonna 2017 oli yhteensä 245 miljoonaa euroa ja käyttökate 11,5 miljoonaa euroa”, sanoo Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan toimialajohtaja ja Keskon pääjohtajan sijainen Jorma Rauhala.

Keskon strateginen tavoite rakentamisen ja talotekniikan kaupassa on markkina-aseman vahvistaminen Pohjois-Euroopassa ja kannattavuuden parantaminen kaikissa toimintamaissa. Keskon rakentamisen ja talotekniikan toimialalla on Norjassa 25 Onnisen myymälää ja 65 Byggmakker-myymälää. Kaupan jälkeen Byggmakker-myymälöistä 35 toimii kauppiasliiketoimintamallilla ja 30 myymälää Byggmakker-ketjun operoimina. 

Gipling AS:n pääkonttori on Steinkjerissä ja se operoi Byggmakker-myymälöitä Nordlandin, Pohjois-Trøndelagin, Etelä-Trøndelagin ja Hedmarkin lääneissä.

Kaupan toteutuminen edellyttää Norjan kilpailuviranomaisten hyväksyntää sekä muiden kauppaan liittyvien ehtojen täyttymistä.

Lisätietoja:
Jorma Rauhala, Keskon pääjohtajan sijainen ja rakentamisen ja talotekniikan toimialajohtaja, puh. 010 5322 211, jorma.rauhala@kesko.fi
Jessica Diktonius, viestintäjohtaja, K-ryhmän rakentamisen ja talotekniikan kauppa, puh. 040 709 9176, jessica.diktonius@kesko.fi

Kesko Oyj

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös