IFRS 16 Vuokrasopimukset –standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-joulukuu 2018

1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset –standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista annettavia muita tilinpäätöstietoja. Standardin mukaan vuokralleottaja kirjaa taseeseen käyttöoikeuteen perustuvan omaisuuserän sekä rahoitusvelan. Tämä tiedote sisältää 1.1.2019 voimaan astuneen standardin mukaiset Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-joulukuulta 2018.

Kesko Oyj on kertonut IFRS 16 Vuokrasopimukset –standardin käyttöönotosta 19.12.2018 julkaistussa tammi-syyskuun 2018 vertailutiedot sisältäneessä tiedotteessa, 6.2.2019 julkaistussa vuoden 2018 tilinpäätöstiedotteessa sekä 8.3.2019 julkaistussa tilinpäätöksessä. Konserni ottaa standardin käyttöön takautuvasti soveltaen, jolloin siirtymähetken 1.1.2018 vaikutukset on laskettu siten kuin standardi olisi ollut aina voimassa. Tarkempia tietoja uuden standardin vaikutuksista on kerrottu yllä mainituissa tiedotteissa.

IFRS 16 –standardin mukaan laaditussa konsernitaseessa per 31.12.2018 käyttöoikeuteen perustuvien omaisuuserien määrä on 2 062 milj. euroa ja vastaavan korollisen velan määrä on 2 294 milj. euroa. Konsernin jatkuvien toimintojen tammi-joulukuun 2018 vertailukelpoinen liikevoitto kasvaa standardin käyttöönoton myötä 96 milj. euroa, kun vuokrien sijaan liikevoittoa pienentävät käyttöoikeusomaisuuseristä kirjatut poistot. Standardin mukaisesti lasketun korollisen velan korkokustannukset kirjataan tuloslaskelman rahoituseriin ja näiden korkokulujen määrä oli vuonna 2018 99 milj. euroa. Näin ollen standardin käyttöönoton nettovaikutus konsernin tulokseen ennen veroja oli vuonna 2018 -2,3 milj. euroa. Vaikutus tammi-joulukuun 2018 vertailukelpoiseen osakekohtaiseen tulokseen oli -0,02 euroa/osake.

Lisätietoja asiasta antavat talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund, puhelin 010 53 22113 ja talousjohtaja Eva Kaukinen, puhelin 01053 22338.

Kesko Oyj

LIITTEET

Konsernin tuloslaskelma 1-12/2018, 10-12/2018

Konsernitase 31.12.2018

Konsernin rahavirtalaskelma, kooste 1-12/2018

Konsernin tunnusluvut 10-12/2018, 1-12/2018

Tiedot segmenteittäin, jatkuvat toiminnot 10-12/2018, 1-12/2018

Oikaistujen tunnuslukujen täsmäytykset oikaistuihin IFRS-tilinpäätöslukuihin 10-12/2018, 1-12/2018

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Liitteet

Konsernin tuloslaskelma, lyhennetty, milj. e 1-12/2018 raportoitu IFRS 16 vaikutus  1-12/2018 oikaistu
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 10 383 10 383
Myytyjen suoritteiden hankintameno -8 990 -8 990
Bruttokate 1 393 1 393
Liiketoiminnan muut tuotot 790 790
Henkilöstökulut -694 -694
Poistot ja arvonalentumiset -147 -315 -462
Liiketoiminnan muut kulut -1 034 412 -622
Liikevoitto 308 96 404
Korkotuotot ja muut rahoitustuotot 14 14
Korkokulut ja muut rahoituskulut -12 -99 -111
Valuuttakurssierot -3 -3
Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista -10 -10
Tulos ennen veroja 297 -2 295
Tuloverot -62 0 -62
Kauden tulos jatkuvista toiminnoista 235 -2 232
Lopetetut toiminnot 
Kauden tulos lopetetuista toiminnoista -56 -56
Kauden tulos  179 -2 177
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 160 -2 158
Määräysvallattomille omistajille 19 -1 18
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos (e)
Laimentamaton ja laimennettu, jatkuvat toiminnot 2,18 -0,02 2,16
Laimentamaton ja laimennettu, lopetetut toiminnot -0,56 -0,56
Laimentamaton ja laimennettu, konserni yhteensä 1,61 -0,02 1,59
Konsernin laaja tuloslaskelma, milj. e
Kauden tulos 179 -2 177
Jatkuvat toiminnot
Erät, joita ei luokitella myöhemmin tulosvaikutteisiksi
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot -2 -2
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot -10 0 -10
Rahavirran suojauksen arvonmuutos 2 2
Muut erät 0 0
Kauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä, jatkuvat toiminnot -10 0 -10
Kauden muut laajan tulokset erät verojen jälkeen yhteensä, lopetetut toiminnot 35 35
Kauden laaja tulos 204 -2 202
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 186 -2 185
Määräysvallattomille omistajille 18 -1 17


Konsernin tuloslaskelma, lyhennetty, milj. e 10-12/2018 raportoitu IFRS 16 vaikutus  10-12/2018 oikaistu
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 2 655 2 655
Myytyjen suoritteiden hankintameno -2 272 -2 272
Bruttokate 383 383
Liiketoiminnan muut tuotot 207 207
Henkilöstökulut -188 -188
Poistot ja arvonalentumiset -41 -84 -124
Liiketoiminnan muut kulut -282 108 -174
Liikevoitto 80 24 104
Korkotuotot ja muut rahoitustuotot 4 4
Korkokulut ja muut rahoituskulut -3 -23 -26
Valuuttakurssierot -1 -1
Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksista -7 -7
Tulos ennen veroja 73 1 74
Tuloverot -15 -1 -16
Kauden tulos jatkuvista toiminnoista 58 0 58
Lopetetut toiminnot 
Kauden tulos lopetetuista toiminnoista -2 -2
Kauden tulos  56 0 56
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 52 0 52
Määräysvallattomille omistajille 4 0 4
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos (e)
Laimentamaton ja laimennettu, jatkuvat toiminnot 0,54 0,00 0,55
Laimentamaton ja laimennettu, lopetetut toiminnot -0,02 -0,02
Laimentamaton ja laimennettu, konserni yhteensä 0,52 0,00 0,53
Konsernin laaja tuloslaskelma, milj. e
Kauden tulos 56 0 56
Jatkuvat toiminnot
Erät, joita ei luokitella myöhemmin tulosvaikutteisiksi
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot -14 -14
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot -9 0 -9
Rahavirran suojauksen arvonmuutos 1 1
Muut erät - -
Kauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä, jatkuvat toiminnot -22 0 -22
Kauden muut laajan tulokset erät verojen jälkeen yhteensä, lopetetut toiminnot 0 0
Kauden laaja tulos 34 0 34
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 30 0 31
Määräysvallattomille omistajille 4 0 4


Konsernitase, lyhennetty, milj. e 31.12.2018
raportoitu 
IFRS 16
vaikutus 
31.12.2018
oikaistu 
VARAT 
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet 1 191 1 191
Aineettomat hyödykkeet 492 492
Käyttöoikeusomaisuuserät *  5 2 057 2 062
Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä ja muut rahoitusvarat 144 144
Lainasaamiset ja muut saamiset 71 3 74
Eläkesaamiset 148 148
Yhteensä 2 052 2 060 4 112
Lyhytaikaiset varat 
Vaihto-omaisuus 913 913
Myyntisaamiset  820 820
Muut saamiset 197 197
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat 51 51
Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvarat 59 59
Rahavarat 139 139
Yhteensä 2 180 2 180
Myytävänä olevat pitkäaikaiset varat 71 4 76
Varat yhteensä 4 303 2 064 6 367
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma 2 085 -171 1 914
Määräysvallattomien omistajien osuus 113 -6 107
Oma pääoma yhteensä 2 198 -177 2 021
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat 175 175
Leasingvelat* 3 1 980 1 983
Korottomat velat 29 29
Laskennalliset verovelat 45 -40 5
Eläkevelvoitteet 0 0
Varaukset 27 -3 24
Yhteensä 280 1 937 2 216
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat 231 231
Leasingvelat* 2 309 312
Ostovelat 983 983
Muut korottomat velat 568 1 569
Varaukset 25 -6 19
Yhteensä 1 810 305 2 114
Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat 15 15
Oma pääoma ja velat yhteensä 4 303 2 064 6 367

*Käyttöoikeusomaisuuserät ja Leasingvelat riveille on siirretty sarakkeessa ”31.12.2018 Raportoitu” aikaisemmin rahoitusleasingin-omaisuudeksi ja –velaksi luokitellut aineelliset hyödykkeet ja niitä vastaavat velat.

Konsernin rahavirtalaskelman kooste, milj. e
1-12/2018
raportoitu 
IFRS 16
vaikutus
1-12/2018
oikaistu 
Liiketoiminnan rahavirta 414 311 725
Investointien rahavirta -209 - -209
Rahoituksen rahavirta -234 -311 -546
Rahavarojen muutos -30 0 -30


Konsernin tunnusluvut 10-12/2018
raportoitu
10-12/2018
oikaistu
1-12/2018
raportoitu
1-12/2018
oikaistu
Käyttökate, vertailukelpoinen, milj. e* 129,0 232,1 472,4 875,8
Liikevoitto, milj. e* 79,8 103,8 307,9 404,3
Liikevoitto, vertailukelpoinen, milj. e* 90,5 114,5 332,2 428,5
Liikevoitto-%, vertailukelpoinen* 3,4 4,3 3,2 4,1
Rahoitustuotot/-kulut, milj. e* 0,0 -23,1 -1,1 -99,7
Tulos ennen veroja, milj. e* 72,6 73,6 296,8 294,5
Tulos ennen veroja, vertailukelpoinen, milj. e* 89,8 90,8 327,5 325,2
Sidotun pääoman tuotto, %* 13,0 9,2 12,9 9,2
Sidotun pääoman tuotto, vertailukelpoinen, %* 14,7 10,2 14,0 9,8
Oman pääoman tuotto, % 10,2 11,2 8,1 8,7
Oman pääoman tuotto, vertailukelpoinen, % 13,3 14,5 11,7 12,5
Omavaraisuusaste, % 51,4 31,9 51,4 31,9
Nettovelkaantumisaste, % 7,4 121,3 7,4 121,3
Korolliset nettovelat, milj. e 162 2 451 162 2 451
Tulos/osake, e, laimentamaton ja laimennettu
   Jatkuvat toiminnot 0,54 0,55 2,18 2,16
   Lopetetut toiminnot -0,02 -0,02 -0,56 -0,56
   Konserni yhteensä 0,52 0,53 1,61 1,59
Tulos/osake, vertailukelpoinen, e, laimentamaton
   Jatkuvat toiminnot 0,70 0,70 2,47 2,45

*Jatkuvat toiminnot

Tiedot segmenteittäin, jatkuvat toiminnot

Liikevoitto segmenteittäin, milj. e 10-12/2018 1-12/2018 
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 69,9 219,3
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 16,8 66,6
   Oikaistu 86,7 285,9
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  13,5 84,9
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 6,9 28,4
   Oikaistu  20,4 113,3
Autokauppa 
   Raportoitu  6,8 34,4
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 0,2 0,7
   Oikaistu  7,0 35,1
Yhteiset toiminnot ja eliminoinnit 
   Raportoitu  -10,5 -30,6
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 0,2 0,7
   Oikaistu  -10,3 -30,0
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  79,8 307,9
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 24,0 96,4
   Oikaistu  103,8 404,3


Liikevoitto segmenteittäin, vertailukelpoinen, milj. e 10-12/2018 1-12/2018 
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 71,8 228,0
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 16,8 66,6
   Oikaistu 88,6 294,5
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  21,3 98,4
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 6,9 28,4
   Oikaistu  28,3 126,8
Autokauppa 
   Raportoitu  7,0 34,5
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 0,2 0,7
   Oikaistu  7,2 35,2
Yhteiset toiminnot ja eliminoinnit 
   Raportoitu  -9,6 -28,7
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 0,2 0,7
   Oikaistu  -9,5 -28,1
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  90,5 332,2
   IFRS 16 vaikutus vuokriin ja poistoihin 24,0 96,4
   Oikaistu  114,5 428,5


Liikevoitto-% segmenteittäin, vertailukelpoinen 10-12/2018 1-12/2018 
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 5,0 4,2
   Oikaistu 6,2 5,5
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  2,1 2,4
   Oikaistu  2,7 3,1
Autokauppa 
   Raportoitu  3,7 3,9
   Oikaistu  3,8 3,9
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  3,4 3,2
   Oikaistu  4,3 4,1


Käyttökate segmenteittäin, vertailukelpoinen, milj. e 10-12/2018 1-12/2018 
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 90,0 294,5
   IFRS 16 vaikutus vuokriin 66,4 263,4
   Oikaistu 156,5 557,9
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  30,4 133,5
   IFRS 16 vaikutus vuokriin 35,0 133,5
   Oikaistu  65,4 267,0
Autokauppa 
   Raportoitu  10,7 46,7
   IFRS 16 vaikutus vuokriin 1,0 3,9
   Oikaistu  11,7 50,6
Yhteiset toiminnot ja eliminoinnit 
   Raportoitu  -2,1 -2,4
   IFRS 16 vaikutus vuokriin 0,7 2,7
   Oikaistu  -1,5 0,2
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  129,0 472,4
   IFRS 16 vaikutus vuokriin 103,1 403,4
   Oikaistu  232,1 875,8


Sidottu pääoma segmenteittäin, kumul. keskiarvo, milj. e 10-12/2018 1-12/2018 
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 901 908
   Oikaistu 2 228 2 243
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  1 033 951
   Oikaistu  1 726 1 611
Autokauppa 
   Raportoitu  162 163
   Oikaistu  168 170
Yhteiset toiminnot ja eliminoinnit 
   Raportoitu  365 356
   Oikaistu  368 359
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  2 462 2 378
   Oikaistu  4 490 4 384


Sidotun pääoman tuotto segmenteittäin, vertailukelpoinen 1-12/2018
Päivittäistavarakauppa
   Raportoitu 25,1
   Oikaistu 13,1
Rakentamisen ja talotekniikan kauppa 
   Raportoitu  10,3
   Oikaistu  7,9
Autokauppa 
   Raportoitu  21,2
   Oikaistu  20,8
Jatkuvat toiminnot yhteensä 
   Raportoitu  14,0
   Oikaistu  9,8

Oikaistujen tunnuslukujen täsmäytykset oikaistuihin IFRS-tilinpäätöslukuihin

Milj. e 10-12/2018 1-12/2018
Jatkuvat toiminnot
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
Myyntivoitot 0,0 6,7
Myyntitappiot - -0,1
Arvonalentumiset -2,2 -5,6
Rakennejärjestelyt -8,5 -25,3
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa yhteensä -10,7 -24,2
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät rahoituserissä -6,5 -6,5
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät tuloveroissa 1,8 4,5
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät määräysvallattomille omistajille kuuluvassa tuloksessa - -3,2
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät yhteensä -15,4 -29,4
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa -4,0 -9,2
Liikevoitto, vertailukelpoinen
Liikevoitto 103,8 404,3
Vähennettynä
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa -10,7 -24,2
Liikevoitto, vertailukelpoinen 114,5 428,5
Käyttökate
Liikevoitto 103,8 404,3
Lisättynä
Poistot ja arvonalentumiset 124,3 462,3
Käyttökate 228,1 866,6
Käyttökate, vertailukelpoinen
Käyttökate 228,1 866,6
Vähennettynä
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät käyttökatteessa -4,0 -9,2
Käyttökate, vertailukelpoinen 232,1 875,8
Tulos ennen veroja, vertailukelpoinen
Tulos ennen veroja 73,6 294,5
Vähennettynä
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liikevoitossa -10,7 -24,2
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät rahoituserissä -6,5 -6,5
Tulos ennen veroja, vertailukelpoinen 90,8 325,2
Tulos, vertailukelpoinen
Tulos ennen veroja, vertailukelpoinen 90,8 325,2
Vähennettynä
Tuloverot 15,5 62,1
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät tuloveroissa 1,8 4,5
Tulos, vertailukelpoinen 73,4 258,7
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos, vertailukelpoinen
Tulos, vertailukelpoinen 73,4 258,7
Vähennettynä
Määräysvallattomille omistajille kuuluva tulos 3,9 18,5
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät määräysvallattomille omistajille kuuluvassa tuloksessa - -3,2
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos, vertailukelpoinen 69,5 243,4
Tulos/osake, vertailukelpoinen, euroa
Emoyhtiön omistajille kuuluva tulos, vertailukelpoinen 69,5 243,4
Keskimääräinen osakemäärä, laimentamaton, 1 000 kpl 99 182 99 182
Tulos/osake, vertailukelpoinen, euroa 0,70 2,45
Konserni
Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma 2 021 2 021
Taseen loppusumma 6 367 6 367
Saadut ennakot 26 26
Omavaraisuusaste, % 31,9 31,9
Sidotun pääoman tuotto, vertailukelpoinen, % 1-12/2018
Jatkuvat toiminnot
Liikevoitto, vertailukelpoinen 428,5
Sidottu pääoma, keskimäärin 4 384
Sidotun pääoman tuotto, vertailukelpoinen, % 9,8
Takaisin ylös