Keskon Baltian rauta- ja sisustuskaupan keskittäminen Senukaihin vietiin päätökseen

KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 01.04.2016 KLO 15.45 1(1)

Keskon Baltian rauta- ja sisustuskaupan keskittäminen Senukaihin vietiin päätökseen

Kesko on toteuttanut syksyllä 2015 sopimansa järjestelyn Baltian rauta- ja sisustuskaupan keskittämisestä UAB Senuku Prekybos centrasiin (Senukai). Yhtiön nimi tullaan muuttamaan Kesko Senukaiksi.

Järjestelyssä Kesko myi kokonaan omistamiensa Viron ja Latvian K-rautojen toiminnasta vastaavien yhtiöiden osakkeet tytäryhtiölleen Senukaille, josta Kesko omistaa enemmistön.

Keskon konserniyhtiö Senukai (jatkossa Kesko Senukai), jonka toisena osaomistajana toimii Rakauskasien perhe, on tytäryhtiöineen Baltian ja Valko-Venäjän rauta- ja sisustuskauppamarkkinoiden selkeä markkinajohtaja 49 omalla ja 59 franchising-periaatteella toimivalla kaupalla sekä 583 miljoonan euron myynnillä.

"Keskon ja Rakauskasien perheen yhteisen näkemyksen mukaan omistusjärjestely mahdollistaa Baltian ja Valko-Venäjän liiketoimintojen johtamisen yhtenä kokonaisuutena ja antaa paremmat mahdollisuudet kannattavan kasvun nopeuttamiseen", toteaa Keskon varatoimitusjohtaja Terho Kalliokoski.

Järjestelyllä ei ennakoida olevan olennaista vaikutusta Keskon myyntiin, tulokseen tai taloudelliseen asemaan vuonna 2016. Järjestelyllä ei ole välittömiä vaikutuksia henkilöstöön tai kauppojen toimintaan.

Kesko on kertonut järjestelystä aiemmin 4.11.2015 pörssitiedotteella.

Lisätietoja antavat Keskon varatoimitusjohtaja Terho Kalliokoski, puh. 010 53 20200 ja talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund, puh. 010 53 20125.

Kesko Oyj

Merja Haverinen
viestintäjohtaja

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös