Kookenkä on Suomen luotetuin kenkäkauppa

Kookenkä on jälleen menestynyt Valittujen Palojen (Reader’s Digest) Luotetuin Merkki -tutkimuksessa: Kookenkä on kolmatta vuotta peräkkäin Suomen luotetuin kenkäkauppa. Se sai lähes puolet (49 prosenttia) kategorian maininnoista. Eroa toiseksi luotetuimpaan merkkiin oli 42 prosenttiyksikköä.

”Luotettavuuden perustana on pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen. Meille on kunnia-asia tarjota laaja valikoima laadukkaita merkkijalkineita ja palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ammattitaidolla. Valikoimamme on suunnattu koko perheelle. Asiakkailta saatu tunnustus lämmittää mieltä ja kannustaa meitä jatkamaan ketjun kehittämistä niin kivijalkamyymälöissä kuin verkossakin”, ketjujohtaja Kati Juntunen Kenkäkesko Oy:stä sanoo.

Erityisen korkeaa luottamus Kookenkään oli alle 50-vuotiaiden joukossa. Heistä peräti 56 prosenttia nimesi yrityksen luotetuimmaksi kenkäkaupaksi.

Tutkimukseen vastanneet nimesivät ensin eniten luottamansa merkin kenkäkaupassa, minkä jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysyttiin, onko vastaaja valitsemansa merkin asiakas tai onko käyttänyt viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja voisiko suositella sitä muille.

Valitut Palat teetti vuosittaisen tutkimuksen yhdeksännentoista kerran. Tutkimus toteutettiin nettikyselynä ja vastaajia oli 2 040. Otos poimittiin Valittujen Palojen asiakasrekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+ vuotta) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi. Tutkimuksessa selvitettiin luotetuimmat tuotemerkit 45 tuoteryhmässä.

Lisätietoja:
Ketjujohtaja Kati Juntunen, Kenkäkesko Oy, p. 010 53 39237
Tutkimus ja sen tulokset: tutkimuspäällikkö Tiina Suomela, p. (09) 503 4655, tiina.suomela@valitutpalat.fi

 

Kookenkä on Suomen suurin koko perheen kenkäkauppaketju. Ketjun 34 myymälää ja verkkokauppa kattavat koko maan. www.kookenka.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Takaisin ylös