K-Citymarket Pori Puuvillan uudeksi kauppiaspariksi Jaakko ja Elina Kauppinen

K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 16.9.2019 Kauppias Jaakko Kauppinen puolisoineen siirtyy K-Supermarket Lautturista K-Citymarket Pori Puuvillan kauppiaaksi 1.11.2019 nykyisen kauppiaan, Juha Jyllin siirtyessä K-Citymarket Turku Länsikeskuksen kauppiaaksi.

Jaakko Kauppinen aloitti kauppiasuransa K-Supermarket Antinkadulta, Porista vuonna 2012 ja siirtyi vuonna 2014 K-Supermarket Lautturiin Huittisissa. Lautturissa toteutettiin Kauppisen aikana mittava laajennus ja kaupan kokonaisuudistus, mihin Lautturin asiakkaat olivat hyvin tyytyväisiä.

”Olen innoissani mahdollisuudesta päästä K-Citymarket Pori Puuvillan kauppiaaksi. On hienoa päästä kauppiaaksi näin upeasti toimivaan ja menestyvään kauppaan. Samalla tuntuu mahtavalta muuttaa takaisin Poriin. Juha Jylli on tehnyt upeaa työtä kaupan kehittämisessä ja valikoimien, laadun sekä henkilökunnan osaamisen varmistamisessa”, Jaakko Kauppinen kertoo.

”Haluan osoittaa lämpimät kiitokseni asiakkaille, henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille K-Citymarket Pori Puuvillassa. Olemme kokeneet yhdessä paljon, muun muassa kaupan avaamisen sekä ison laajennusremontin, ja se on ollut hienoa aikaa. Jätän nyt kaupan hyvin ja luottavaisin mielin kauppias Jaakko Kauppisen ohjattavaksi ja siirryn uusiin haasteisiin K-Citymarket Turku Länsikeskukseen”, Juha Jylli kiittelee.

”Aion jatkaa samoilla linjoilla kuin Juha Jylli ja kehittää kauppaa päivä päivältä paremmaksi. Suunnitelmissa on korostaa kaupan vahvuuksia entisestään. Tuoreosastot, kuten hedelmät ja vihannekset, leipä ja palvelutiski ovat minulle tärkeitä, ja lisäksi erikoisoluet ovat lähellä sydäntäni”, Kauppinen pohtii.

”Toivon, että asiakkaat tulevat rohkeasti kertomaan, kuinka voimme entisestään kehittää kauppaa ja sen valikoimia. Kaikki kehitysideat ovat tervetulleita, tavoitteeni on kaupan kehittäminen eläväksi ja elämykselliseksi ostospaikaksi kaikille asiakkaille. Kuluttajakäyttäytymisen muutosten mukaansa tuomat uudet tarpeet ja esimerkiksi ruokatrendit ovat asioita, joita lupaan seurata tarkasti. Lähdemme aktiivisesti rakentamaan asiakkaan ajan arvoista kauppaa”, Kauppinen toteaa viitaten K-Citymarketien asiakaslupaukseen.

”Olen innoissani K-Citymarket Pori Puuvillan minulle tarjoamista uusista mahdollisuuksista ja haasteista. Lähden Porissa tavoittelemaan unelmaani, monipuolisen herkkukaupan rakentamista. Unelmakaupassani on hyvässä suhteessa sekä arjen perustuotteita että tuotteita, jotka inspiroivat ruoanlaittoon, maisteluun ja herkutteluun”, Kauppinen sanoo.

Henkilökunta siirtyy kauppiasvaihdoksen yhteydessä vanhoina työntekijöinä Jaakko Kauppisen palvelukseen.

Lisätietoja: Kauppias Jaakko Kauppinen, puh. 040 830 1158

Suomessa on tällä hetkellä noin 1200 K-kauppiasta, joista ruokakauppiaina toimii noin 900 yrittäjää. K-kauppiasyrittäjä tuo hyvän palvelun, osaamisen ja paikallistuntemuksen kautta lisävoimaa ketjutoimintaan. K-kauppiaat vastaavat kauppansa asiakastyytyväisyydestä, henkilökunnasta ja liiketoiminnan tuloksellisuudesta.

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset valikoimat elintarvikkeita ja käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan inspiroivista valikoimistaan ja palveluistaan, erinomaisesta ruokaosaamisesta sekä vaivattomasta asiointikokemuksesta. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi

K-Citymarket – Aikasi arvoinen kauppa.

Takaisin ylös