K-ryhmä kolminkertaisti tuottajalle lisätukea tuovien Tuottajalle kiitos -tuotteiden määrän

Poikkeuksellisen kuiva kesä romahdutti usean ruoantuottajan toimeentulon. Akuutin vaikean tilanteen johdosta K-ryhmä ensin tuplasi lisätuen, jonka se maksaa suoraan tuottajille kymmenestä K-ruokakaupoista myytävästä Tuottajalle kiitos -tuotteesta. Nyt Tuottajalle kiitos -sarjan valikoimaa on kasvatettu: tuottajille maksettavaa lisätukea kertyy jo kolmestakymmenestä erilaisesta tuotteesta. Laajentunut valikoima sisältää esimerkiksi viljatuotteita sekä kasviksia.

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 2.10.2018

”Tällä hetkellä monet tilat ovat ahdingossa, eikä suomalainen ruoka ole enää itsestäänselvyys. Tuottajalle kiitos -tuotteet ovat yksi keino, jolla konkreettisesti osoitamme tukemme suomalaisille maanviljelijöille. Uusiin Tuottajalle kiitos -tuotteisiin kuuluu muun muassa kasviksia, juustoja sekä vilja- ja lihatuotteita. Näiden tuotteiden myynnistä syntyvä lisätukisumma on alkanut kertyä eilisestä, eli lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien”, kertoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Ari Akseli.

Tuottajalle kiitos -toimintamallissa tuotteiden kuluttajahinta on hieman korkeampi ja K-ryhmän maksama osuus tuottajalle on normaalia suurempi. Lisäosuuden K-ryhmä tilittää suoraan tuottajille.

”Tuottajalle kiitos -toimintamallin tarkoituksena on lisätä suomalaisen ruoan ja sen tuottajien arvostusta. Haluamme oman panostuksemme lisäksi haastaa asiakkaat mukaan, sillä suomalaisen maaseudun elinvoima säilyy yhteistyöllä. Jokainen meistä voi nyt arjen valinnoillaan seistä suomalaisen ruoantuottajan rinnalla ja olla mukana varmistamassa, että suomalaista ruokaa löytyy myös tulevien sukupolvien lautasilta”, Akseli kiteyttää.

Päivittäistä työtä paikallisten tuotteiden eteen

Tuottajalle kiitos -tuotteet ovat yksi monista keinoista, joilla K-ryhmä tukee suomalaista maataloutta.

”Suomalainen ruoka on meille ja asiakkaillemme tärkeää. K-ruokakaupat myyvät vuosittain suomalaista ruokaa noin viidellä miljardilla eurolla, ja yli 80 prosenttia kauppojemme ruokatuotteista on suomalaisia. Lisäksi K-kauppiaamme eri puolella maata tekevät päivittäin arvokasta työtä lähialueidensa viljelijöiden ja tuottajien kanssa, jotta paikallisia tuotteita olisi aina kuluttajien saatavilla”, Akseli toteaa.

K-kauppiaiden suorat ostot Suomen maakunnista olivat viime vuonna 748,4 miljoonaa euroa, missä kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 24 prosenttia. K-ruokakauppojen kauppakohtaisissa valikoimissa korostuvatkin lähi- ja pientuottajien tuotteet.

”Kasvatamme aktiivisesti paikallisten ostojen määrää esimerkiksi järjestämällä Lähiruokatreffejä, jotka kokoavat useamman kerran vuodessa yhteen alueen paikalliset lähiruokatuottajat ja K-ruokakauppiaat”, Akseli kertoo.

”Lähiruokatuotteiden osalta asiakas arvostaa ensisijaisesti juuri laatua, makua ja paikallisuutta. Iso osa asiakkaista on myös valmis maksamaan tuotteista hieman enemmän ja siksi myös tuottajan näkökulmasta näiden kannattavuus on parempi. Viime vuosina paikallisten tuotteiden myynti on kasvanut K-ruokakaupoissa vuosittain noin 10 prosenttia, eli kysyntää laadukkaille lähituotteille on”, Akseli lisää.

Takaisin ylös