K-ryhmä kasvatti markkinaosuuttaan kaupan ryhmistä eniten vuonna 2017

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 22.3.2018

Nielsenin Päivittäistavaramyymälärekisterin mukaan K-ruokakauppojen markkinaosuus kasvoi vuonna 2017 prosenttiyksikön ja oli 35,8 prosenttia. Osuuksien laskentatapaa on muutettu viime vuoteen verrattuna ja vertailun mahdollistamiseksi vuoden 2016 luvut on laskettu taannehtivasti uudelleen. Uudesta laskentatavasta johtuen nyt julkaistut luvut eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia edellisinä vuosina julkaistujen lukujen kanssa.

K-ryhmän markkinaosuuden kasvuun vaikuttaa osaltaan Suomen Lähikaupan hankinnan myötä lisääntynyt myymälälukumäärä. Vuoden 2017 lopussa K-ruokakauppoja oli Nielsenin rekisterin mukaan yhteensä 1 284.

”Suomen päivittäistavarakaupan markkinatilanne näyttää K-ryhmän kannalta varsin hyvältä. Meillä on vahva asema ja markkinaosuutemme oli vuoden 2017 osalta odotustemme mukainen. Valitsemamme painotus laatuun, valikoimiin ja palveluihin on selvästi ollut oikea, sillä markkinaosuutemme on korkeimmillaan sitten 2000-luvun alun. Lisäksi vahvuutenamme on maan kattavin ruokakauppaverkosto, jossa jokainen myymälä on erilainen, eli asiakaskuntansa mukaan räätälöity”, toteaa Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli.

K-ruokakauppojen uudistaminen jatkuu

Nielsenin mukaan päivittäistavaramyynnin arvo kasvoi vuonna 2017 prosentin edellisvuoteen verrattuna.

”Erityisen ilahtuneita olemme K-Citymarketin vahvasti kehittyneestä myynnistä, sillä kasvua oli 4,5 prosenttia. Ketjun myymälöissä tehty uudistustyö on hyvässä vauhdissa: tuoreosastoja ja käyttötavaravalikoimaa on uudistettu merkittävästi ja palveluja lisätty. Lähes koko K-Citymarket-verkoston kattava uudistus valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä”, Akseli kertoo.

Myös K-Supermarket-ketjussa on parhaillaan käynnissä kauppojen uudistaminen. Ketjua tullaan myös laajentamaan vuoden 2018 aikana.

”Lähikauppaverkoston osalta kaikki Suomen Lähikaupalta hankituista kaupoista ovat jo saaneet uuden, K-Market-ketjun mukaisen tuoreen ilmeen. Ensi kesään mennessä saamme viimeisiinkin kauppoihin myös omat kauppiaansa”, Akseli kertoo.

K-ruokakauppojen lukumäärät 1.1.2018 Nielsenin mukaan (suluissa vastaava luku 1.1.2017)

  • K-ruokakaupat yhteensä: 1248 (1448)
  • K-Citymarket: 81 (80)
  • K-Supermarket: 235 (228)
  • K-Market 814 (655)
  • Neste K: 71 (54)
  • Valintatalo, Siwa, Euromarket (Suomen Lähikaupan kaupat 12.4.2016 alkaen): 0 (340)
  • Muut: 83 (91)
Takaisin ylös