”Pyrimme välttämään kaikenlaisia kompromisseja” - Suomen paras K-Citymarket löytyy Järvenpäästä

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 21.11.2017

”Vuoden K-Citymarketiksi valitussa myymälässä kauppias hakee maailmalta trendejä ja tarjoaa asiakkaille jatkuvasti uutta: appelsiinimehut voi puristaa itse ja ananakset kuoritaan valmiiksi. Maailman mauissa tarjolla on muun muassa huippusuosittuja japanilaisia herkkuja. Kauppaan tullaankin pitkienkin matkojen päästä sushin ja pizzan nälkäisinä. Kaikkiaan voi sanoa, että kirkkaastakin kirkkaampi liikeidea näkyy asiakkaille joka päivä”, perustelee valintaa K-Citymarket-ketjun johtaja Johanna Kontio.

Viimeisin osoitus kauppias Markku Hautalan innovatiivisesta toiminnasta kuultiin viime viikolla hänen kertoessaan, että K-Citymarket Järvenpäässä tullaan toteuttamaan uniikilla tavalla rajat poistava ravintolan ja ruokakaupan fuusio. Hankkeessa huippukokki Matti Jämsen avaa myymälään Ravintola Sesongin, joka toimii tiiviissä yhteistyössä K-Citymarketin kanssa: Jämsen tiimeineen muun muassa valikoi itse kaikki raaka-aineet suoraan kaupan valikoimasta. Vastaavanlaista konseptia ei ole näin pitkälle vietynä Suomessa ennen tehty.

”Käytämme paljon aikaa ulkomaisten kauppojen ja trendien seuraamiseen ja tutustumiseen. Taustalla on aito halu tarjota asiakkaillemme mahdollisimman hyvä kansainvälinen kauppa, ja olla samalla mukana rakentamassa Järvenpäästä Suomen parasta kaupunkia sen asukkaille. Uudenlaista kauppaa rakentaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että perusasioiden tulee olla aina kunnossa, muut asiat tulevat siihen päälle. Uutta tehdessä pyrimme välttämään kaikenlaisia kompromisseja, käytämme runsaasti aikaa suunnitteluun parhaimman asiakaskokemuksen aikaansaamiseksi asiakkaillemme. Tämä voitto on meille startti, josta on hyvä jatkaa”, Hautala toteaa

Markku Hautala on kolmannen polven K-kauppias, jonka suvussa on tehty kauppaa yhteensä 81 vuoden ajan. K-kauppiaana Hautala on toiminut yli 20 vuotta ja K-Citymarket Järvenpään kauppiaana vuodesta 2007 lähtien.

K-Citymarket-ketju palkitsee vuosittain parhaat kauppansa. Muita vuoden 2017 palkittuja olivat:

  • Leipäkauppa: K-Citymarket Vihti Nummela
  • Luomukauppa: K-Citymarket Ruoholahti, Helsinki
  • Marjakauppa: K-Citymarket Jumbo, Vantaa
  • Äyriäiskauppa: K-Citymarket Sello, Espoo

Lapsiperheiden suosikkikauppa: K-Citymarket Kaakkuri, Oulu

Lisätietoja:
K-kauppias Markku Hautala, K-Citymarket Järvenpää, p. 041 533 2190

Viestintäpäällikkö Anni Sironen, Keskon päivittäistavaratoimiala, p. 040 543 2238 

K-Citymarket on suomalainen moderni hypermarket, joka tarjoaa asiakkailleen monipuoliset ja laajat valikoimat elintarvikkeita sekä käyttötavaraa. K-Citymarket tunnetaan parhaista tarjouksistaan, paikallisista valikoimistaan ja ruokaosaamisestaan. Jokaisessa K-Citymarketissa toimii kauppiasyrittäjä. Suomessa on tällä hetkellä 81 K-Citymarketia. www.k-citymarket.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä

Takaisin ylös