Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Aika on uusi valuutta

Ari Sääksmäki | 09.11.2018

Ihmisten elämäntavat ovat muuttumassa. Ruokakauppa on murroksessa. Kaupassakäynnissä ei enää ole kyse siitä, että kaupasta saa tuotteen, joka maksetaan rahalla. Kaupassa on yhä enemmän kyse myös palveluista. Siitä, kuinka aika, jonka käytät kaupassakäyntiin, vaihtuu arjen helpottumiseksi muissa asioissa.

Ruokaostosten yhteydessä saat samalla vinkit uuteen tapaan valmistaa lohta, maisteltua uutuuskahvia, ostettua lapselle uudet toppahousut, noudettua tilaamasi verkko-ostokset, hankittua lapsen luokkakaverille elämyslahjakortin syntymäpäivälahjaksi, ostettua Lotto-rivin, keskusteltua uudesta kännykkäliittymästä, käytyä pankkiautomaatilla ja vaihdettua kuulumiset samaan aikaan otoksille sattuneen vanhan ystävän kanssa. K-Citymarketien laajoista tuote- ja palveluvalikoimista saa aina varmasti sen, mitä on tullut hakemaan.

Sunnuntaista tulossa monelle viikon pääostopäivä

Elämä on hektistä. Aukioloaikojen vapauduttua uudet kauppapäivät ja iltatunnit ovat nopeasti löytäneet omat asiakkaansa. Ennustan, että monelle lapsiperheelle sunnuntaista on pikkuhiljaa muodostumassa viikon pääostopäivä, jolloin voidaan rauhassa varautua tulevan viikon tarpeisiin. Monelle on myös helpotus, kun ei tarvitse miettiä, milloin kaupat ovat auki. Tämä näkyy erityisesti siinä, kuinka ennen juhlapyhiä asiakkaita harmittaneet ruuhkat kaupoissa ovat tasaantuneet.

Tutkimuksemme* mukaan 36 % asiakkaistamme kertoo, että heidän aikansa harvoin tai ei koskaan riitä kaikkeen, mitä he haluaisivat arjessaan tehdä.Silloin, kun päivästä loppuvat tunnit kesken, voi ruokaostokset tehdä verkkokaupasta, tai suunnata kauppaan myöhään illalla tai jopa yöllä. K-Citymarketit ja muutkin K-ruokakaupat ovat lisänneet järjestelmällisesti aukioloaikoja niiden vapauduttua. Jatkossa kaikki K-Citymarketit ovat auki vuoden jokaisena päivänä. Poikkeuksena voivat olla erityistapaukset joinakin juhlapyhinä, esimerkkinä kauppakeskuksissa olevat kaupat, joiden auki pitämisen järjestäminen olisi hyvin hankalaa kauppakeskuksen aukioloajoista johtuen. Kaikkien K-Citymarketien aukioloajat löytyvät osoitteesta K-Ruoka.fi.

K-Citymarket Ruoholahti ja Easton auki 24 h

Pääkaupunkiseudun ostosmahdollisuudet laajenevat, kun K-Citymarket Helsinki Easton ja Ruoholahti pitävät maanantaiaamusta 12.11.2018 lähtien ovensa auki ympäri vuorokauden. Kauppojen vaikutusalueella asuu lähes miljoona pääkaupunkiseutulaista. Ympäri vuorokauden auki olevissa kaupoissa on laajat, noin 50 000 tuotteen valikoimat, iso vaikutusalue, helppo saavutettavuus ja hyvät kulkuyhteydet.

Vastaamme tällä uudistuksella hyvin laajan asiakasjoukon muuttuneen kuluttajakäyttäytymisen aiheuttamiin tarpeisiin. Asiakkaat vaativat kaupalta joustavampia palveluratkaisuja elämäntapojen muuttuessa yhä hektisemmiksi.

Aukioloaikojen laajentuminen on saanut asiakkailta vastakaikua

Olen tyytyväisenä seurannut, kuinka aukioloaikojen vapautumisen jälkeen monet kaupat ovat tehneet omia ratkaisujaan. Ne kaupat, joissa on lähdetty rohkeasti kokeilemaan palveluiden lisäämistä pidempään ja laajempaan, ovat kaikki saaneet positiivista vastakaikua asiakkailta. Tämä on puolestaan näkynyt suoraan kauppojen myynninkehityksissä.

Laajentuneilla aukioloajoilla on laajempikin yhteiskunnallinen merkitys. Ruokahävikki sekä kotitalouksissa että kaupoissa pienenee, kun esimerkiksi kauppojen myynnin ennustettavuus lisääntyy. Kauppojen logistinen tehokkuus kasvaa, kun tavaravirrat ovat tasaisempia. Ja onhan laajentuneilla aukioloajoilla myös työllistävä vaikutus.

 

* Arjen kiire ja onnellisuus, K-ryhmän Kylä-asiakasyhteisössä teettämä kyselytutkimus, johon vastasi otos K-Plussa-asiakkaista, n=1034. Tutkimuksen on toteuttanut Frankly Partners.

Tulosta
Takaisin ylös