Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Kyläkauppa kaupungin keskellä

Tommi ja mari kaipainen | 06.06.2017

Eräs vanhempi herrasmies tuli taannoin kauppaamme ja kertoi juhlivansa pian 90-vuotispäiväänsä. Mies kysyi, mahtaisiko tarjoilujen järjestäminen hänen juhliinsa onnistua meidän kauttamme. Ruoan tulisi olla aitoa kotiruokaa, hän korosti. Mitä luulet että vastasimme?

Olemme olleet K-Market Iso-Kapan kauppiaina Helsingin Kannelmäessä nyt kahden ja puolen vuoden ajan. Meidän asiakkaamme ovat poikkeuksellisen iloisia ja kovia keskustelemaan. Harva käy meillä vain tekemässä ostoksia nopeasti, vaikka sekin toki onnistuu. Kaupastamme on selvästi tullut kohtaamispaikka – siis aito lähi- ja lähiökauppa.

Kannelmäessä yhteisöllisyys korostuu ja tuntuu olevan jopa kasvussa. Myös kaupungissa kaivataan kyläkaupan henkeä, ja tuntuisi erikoiselta, jos emme olisi kauppiaina aktiivisesti mukana koko lähiön ja yhteisön asioissa. Olemmekin osallistuneet Kannelmäki-liikkeen ja Kaarela-seuran toimintaan sekä ravintolapäivään ja muun muassa lahjoittaneet tarjoilut lukuisiin paikallisiin tapahtumiin. Tänä vuonna olemme mukana Lähiöfest2017-tapahtumassa, jolta odotamme paljon.

Yhteisöllisyyden lisäksi moni kannelmäkeläinen hakee laatua, uutuuksia ja inspiraatiota. Olen esimerkiksi innostanut henkilökuntaani bongailemaan uusia reseptejä ja laittamaan niistä suosituksia esiin hyllyjen reunoille. Kun mukana on vielä suosittelijan, oman lähikaupan tutun myyjän nimi, asiakkaat ovat ottaneet resepti-ideat innolla vastaan.

Kuvakaappaus Tanotorvi-lehdestä. Yhteisöllisyys ei ole sanahelinää vaan aitoja tekoja.

Oltiin sitten maaseudulla tai kaupungin keskellä, lähikaupalla on tärkeä merkitys alueen elinvoimaisuuden varmistajana ja vahvistajana. Tärkeä osa tätä on tarjota kaupassa asiakkaiden toiveita vastaava, osuva valikoima. Kun aloitimme Kannelmäessä, meiltä toivottiin paljon gluteenittomia tuotteita. Päätimmekin lähteä "hakemalla hakemaan" meille monipuolista gluteenittomien tuotteiden valikoimaa. Ja kas vain, nyt gluteenitonta tullaan hakemaan meiltä kauempaakin. Samalla päätimme panostaa alueella kysyttyihin pienpanimo- ja erikoisoluisiin. Viimeksi kun tarkistin, meillä oli valikoimissa 170 erilaista panimotuotetta.

Ostetaan meiltä myös poikkeuksellisen paljon piimää ja piparkakkuja, mutta se on kokonaan toinen tarina.

Ainakin täällä Kannelmäessä uutuuksien ja ruokatrendien suhteen on oltava koko ajan hereillä. Kun korealainen barbecue nousi viime kesänä yhtäkkiä suureen suosioon, pääsimme yllättämään kimchi-kaalisalaattia ja BBQ-chilitahnaa valikoimiimme toivoneen asiakkaan: tuotteet löytyivätkin jo hyllystä! Jotta kaupunkilaisen kyläkaupan asiakkaat voi yllättää, on pysyteltävä kärryillä ruokaskenestä, luettava Hesarin ruokasivut tarkasti ja seurattava julkkiskokkeja somessa.

Entä sitten se vanhempi herrasmies? Palkkasimme tietenkin kokin tekemään voileipäkakut, täytekakut, salaatit ja juhliin sopivaa sormiruokaa, ja asiakkaamme sai 90-vuotisjuhlansa. Herra oli erittäin tyytyväinen, ja se jos mikä tässä työssä on tärkeintä.

Tommi ja Mari Kaipainen
K-Market Iso-Kapan kauppiaat Helsingin Kannelmäessä

K-Market Iso-Kappa ja kaikki muut Suomen K-Marketit ovat mukana valtakunnallisessa Kyläkauppapäivässä lauantaina 10.6.2017. K-Market Iso-Kappa täyttyy kyläkauppapäivänä yhteisöllisestä ohjelmasta: asiakkaille tarjoillaan munkkikahvit, HJK:n juniorit grillaavat makkaraa (tuotot junioritoiminnan hyväksi) ja paikalla on pomppulinna, arpajaisia ja tuotemaistatuksia. Tervetuloa tutustumaan kyläkaupan arkeen ja juhlaan!

Takaisin ylös