Kaupan tekijä

Trendejä, ilmiöitä, palvelua ja arjen neuvoja, jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Kauppiaan pitkä perjantai

Kari Salminen | 12.04.2017

Tulossa on nyt toinen pääsiäinen niin, että kaupoissa on vapaat aukioloajat. Voi sanoa, että ensimmäinen pääsiäinen vapailla aukioloajoilla meni kaupan toimijoilla aikalailla harjoitteluksi. Touhuttiin hirveästi ja sitten katsottiin peruutuspeilistä, miten meni.

Kolmeen pyhäpäivään on kuitenkin varauduttava ihan toisella tavalla. Viime vuonna vielä ajattelimme riittävän, että kauppa on auki. Nyt tiedämme jo paremmin. Vapaat aukioloajat ovat olleet voimassa reilun vuoden ja selvää on, että tänä aikana asiakaskäyttäytyminen on muuttunut. Kun katsoo mennyttä vuotta vapautuneilla aukioloajoilla, niin selkein muutos on sunnuntain muuttuminen yhä enemmän kauppapäiväksi. Pyhäisin ostetaan niin sunnuntai-illallisen lihoja ja kaloja kuin seuraavan viikon ostoksiakin.

Samalla tavalla aiemmin pääsiäiseksi tehtiin isot ostokset ennen pitkäperjantaita, mutta nyt pääsiäisostoksia tehdään useampana päivänä. Suomalaiset tykkäävät käydä monesti viikossa kaupassa. Odotettavissa on, että pääsiäisruokien ostaminen alkaa viimeistään keskiviikkona. Erityisesti odotan, että pitkäperjantai on entistä kiireisempi kauppapäivä. Sunnuntaina ja maanantaina kiire varmasti taittuu.

Kauppaan voi kuitenkin huoletta tulla minä päivänä vain. Kauppiaana olen iloinen aukioloaikojen vapautumisesta, sillä pitkien aukioloaikojen myötä asiakaspiikit ovat tasoittuneet ja jokainen voi käydä kaupassa silloin kuin itselle parhaiten sopii. Ruoka ei varmasti lopu kesken ja kassoilla ollaan varauduttu työntäyteisiin päiviin. K-Citymarket Myyrmäen kaltaisessa isossa kaupassa asioi parhaimmillaan tuhat asiakasta tunnissa.

Pääsiäinen on joulun jälkeen vuoden suurin ruokajuhla. Myymme juhlapöytään karitsaa monikymmenkertaisesti tavalliseen viikonloppuun verrattuna. Tänä vuonna myös erityisesti mämmistä tehdyt ruoat ovat olleet trendikkäitä. Enää ei syödä mämmiä pelkästään, vaan esimerkiksi mämmijätskinä. Samoin asiakkaat ovat selvästi alkaneet miettiä kevyempiä ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja punaiselle lihalle. Vaikka pääsiäispöydässä syödäänkin lihaa, niin myös kasvisvaihtoehdot, lisukkeet ja salaatit ovat suosiossa. Erityisesti rucolaa on ostettu kaupassani paljon viime aikoina.

Vapaiden aukioloaikojen myötä pääsiäispöydän antimia voi tulla hankkimaan juuri silloin, kun itselle sopii. Aloitamme työt pääsiäisviikolla jo neljältä, jotta kauppa on varmasti kunnossa asiakkaita varten. Tiedossa on siis todellinen pitkä perjantai, mutta tällä kertaa kiire ei tule yllätyksenä.

Kauppias Kari Salminen
K-Citymarket Myyrmäki Vantaa

K-Citymarket Myyrmäki on pääsiäisenä auki seuraavasti:
Torstai 13.4. 07.00–22.00
Perjantai 14.4. 09.00–22.00
Lauantai 15.4. 07.00–22.00
Sunnuntai 16.4. 09.00–22.00
Maanantai 17.4. 09.00–22.00  

Takaisin ylös