Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu on Kaupan liiton ja PAM:n tukema kesäharjoittelujakso peruskoululaisille ja lukiolaisille, joilla ei ole aikaisempaa kaupan alan kokemusta. Jakson pituus kaksi viikkoa (10 työpäivää) ja se voidaan sijoittaa 1.6 - 31.8.2016 väliselle ajalle.

Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman suorittamisesta maksetaan vuoden 2016 kesällä 350 euron kokonaispalkkio. Kokonaispalkkio sisältää tutustumisjaksolta kertyneen lomakorvauksen sekä kaikki muut työehtosopimuksen mukaiset rahanarvoiset etuisuudet. Viime kesänä noin 650 Tutustu ja tienaa -nuorta tutustui kaupan töihin K-ryhmässä.

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu koskee peruskoululaisia, kymppiluokkalaisia, ammattistarttilaisia ja lukiolaisia (ei kuitenkaan ylioppilaiksi valmistuneita), jotka eivät aikaisemmin ole olleet työssä kaupan alalla lukuun ottamatta mahdollisia aikaisempia tutustumisjaksoja.

Näin haet harjoittelupaikkaa

Tutustu ja tienaa -paikkaa kannattaa käydä kysymässä vaikka oman kotisi lähellä olevasta K-kaupasta. Siellä toimii kauppiasyrittäjä, joka päättää, pystyykö hän ottamaan Tutustu ja tienaa -nuoria sillä hetkellä kauppaansa.

Kun menet kauppaan, ota mukaan työhakemus, jossa kerrot itsestäsi ja jossa on kerrottu yhteystietosi. Muista myös vankka kädenpuristus, positiivinen asenne sekä katsekontakti.

Tsemppiä kesäharjoittelupaikan etsimiseen!

Lisätietoja

Takaisin ylös