Tulevaisuuden näkymät 2015 Q4

Tilinpäätöstiedote 2015, julkaistu 3.2.2016

Kesko-konsernin tulevaisuuden näkymiä arvioidaan liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä osalta katsauskautta seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta (1-12/2016) verrattuna katsauskauden päättymistä edeltävään 12 kuukauteen (1-12/2015).

Yleinen taloustilanne ja kulutuskysynnän ennakoitu kehitys vaihtelee Keskon eri toimintamaissa. Suomessa kuluttajien ostovoiman heikosta kehityksestä johtuen kaupan alan kehityksen ennakoidaan pysyvän kaikilla tavara-aloilla vaatimattomana, mitä julkisen talouden tasapainottamiseksi tehtävät toimenpiteet voivat edelleen vaikeuttaa. Suomen päivittäistavarakaupassa kilpailun ennakoidaan jatkuvan kireänä. Suomen rauta- ja sisustuskaupassa sekä autokaupassa markkinoiden ennakoidaan pysyvän heikkona. Ulkomaiden osalta Venäjällä taloustilanne ja kuluttajien ostovoima sekä näkymät ovat heikentyneet edelleen. Sen sijaan Ruotsissa ja Norjassa sekä Baltian maissa markkinoiden ennakoidaan kasvavan.

Kesko-konsernin liikevaihdon ennakoidaan vuonna 2016 olevan samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. Liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ennakoidaan vuonna 2016 hieman ylittävän vuoden 2015 tason.

Tulevaisuuden näkymässä ei ole huomioitu Suomen Lähikaupan ja Onnisen hankintoja, joiden osalta tulevaisuuden näkymiä tarkastellaan yrityshankintojen toteutusajankohtien yhteydessä.

 

Tulevaisuuden näkymien arkisto

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2015
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2015
Pörssitiedote 16.3.2015

Tilinpäätöstiedote 2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014

Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014

Tilinpäätöstiedote 2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2013
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2013

Tilinpäätöstiedote 2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012

Tilinpäätöstiedote 2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2011
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2011

Tilinpäätöstiedote 2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2010
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2010

Tilinpäätöstiedote 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2009

Tilinpäätöstiedote 2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2008

Takaisin ylös