Koulunkäynti avaa ovet parempaan elämään

Planin ja Keskon yhteisprojekti Thaimaassa osoittaa, että muutos on mahdollista. Thaimaan kalateollisuudessa työskentelevien kambodžalaisten siirtotyöläisperheiden elämässä se tarkoittaa sitä, että jo lähes 100 lasta käy päivittäin thaimaalaista koulua. Vielä kaksi vuotta sitten se oli jotain, mistä köyhistä oloista tulleet paperittomat vanhemmat voivat vain unelmoida.

Pao-äiti nostaa 7-vuotiaan poikansa pyörän selkään kalastajayhteisössä sijaitsevalla asumuksellaan. Lyhyen matkan jälkeen vaaleanpunaiseksi maalattu oppimiskeskus jo häämöttää näkyvissä ja tutut opettajat ottavat pojan vastaan. Tänä aamuna poika on vain piipahtamassa oppimiskeskuksessa, sillä hän on jo oikea koululainen ja on lupautunut esittelemään meille kouluaan.


Kambodžalainen Pao on työskennellyt kalanlajittelijana Thaimaassa jo 10 vuoden ajan. Hänen 16-vuotiaalla tyttärellään ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, joten Pao-äiti iloitsee siitä, että hänen 7-vuotias poikansa käy päivittäin koulua.

Kesko on osallistunut hallituksensa lahjoitusvaroilla kahden vuoden ajan Plan Internationalin Seas of Change -hankkeen rahoitukseen. Jotta kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset saisivat valmiuksia pyrkiä kouluun Thaimaassa, perustettiin Tratin ja Rayongin alueille Itä-Thaimaahan kaksi vuotta sitten oppimiskeskukset. Käytännön työssä tärkeässä osassa on ollut Planin paikallinen kumppanijärjestö Labour Rights Promotion Network Foundation (LPN), joka tukee siirtotyöläisperheitä ja auttaa heitä sopeutumaan Thaimaahan.

“Oppimiskeskukset antavat esikouluopetusta niille 4–14-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole vielä valmiita pyrkimään Thaimaan julkisiin kouluihin. Opetamme heille täällä thain ja englannin kieltä, matematiikkaa, yleistietoa ja elämäntaitoja. Lapset ovat usein vuoden verran oppimiskeskuksessa, minkä jälkeen he voivat pyrkiä avullamme oppilaiksi Thaimaan julkisiin kouluihin. Olemme saaneet Thaimaan kouluihin hyväksytyksi jo lähes 100 lasta, jotka ovat käyneet oppimiskeskuksessa, ja toiveenamme on saada heitä lisää nyt, kun uusi kouluvuosi käynnistyy toukokuussa”, kertoo LPN:n projektikoordinaattori Dawan Konthong.

Planin, Sidan ja Keskon yhteistyön aikana Tratin ja Rayongin alueilla sijaitseviin oppimiskeskuksiin on rekisteröity jo yli 350 lasta. Oppimiskeskuksessa opiskellaan thain ja englannin kieltä, matematiikkaa, yleistietoja ja elämäntaitoja. 

Oppimiskeskuksen matematiikan tunnilla harjoiteltiin yhteenlaskun alkeita.

Nämä kambodžalaisten siirtotyöläisten lapset osaavat jo lukea ja kirjoittaa thain kieltä.

Perheiden tukeminen ennaltaehkäisee ihmisoikeusriskejä

Planin ja Keskon yhteistyö alkoi tutkimushankkeella kolme vuotta sitten. Planin puolelta sysäys yhteistyölle oli tieto kambodžalaisten siirtotyöläisten lasten heikosta asemasta. Koska vanhemmat ovat paperittomia, perheiltä puuttuu valtion tarjoama sosiaalinen tuki ja turva. Jos he sairastuvat, he eivät pääse lääkärille, ja heidän lapsillaan on vaikeuksia päästä kouluun Thaimaassa. Osa lapsista hoitaa pikkusisaruksia kotona vanhempien ollessa töissä, osa joutuu työskentelemään kalanlajittelussa.

”Työhömme kuuluu paljon vaikuttamista perheiden ja viranomaisten suuntaan. Vanhemmilla ei ole välttämättä tietoa siitä, että heidän lapsillaan olisi mahdollisuus koulunkäyntiin Thaimaassa. Varsinkin tyttöjen odotetaan usein hoitavan pikkusisaruksiaan kalastajayhteisöissä sillä aikaa, kun vanhemmat ovat töissä kalasatamissa tai -tehtaissa”, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Kesko lähti mukaan Plan-yhteistyöhön siksi, että se haluaa kantaa vastuunsa toimitusketjunsa vastuullisuudesta. Thaimaa luokitellaan riskimaaksi eli maaksi, jossa riski ihmisoikeusloukkauksille on suuri. Kesko tuo Suomeen Thaimaasta pääasiassa kala- ja hedelmäsäilykkeitä; vuonna 2016 tuonnin arvo oli 6,1 milj. euroa.

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo näkee, että järjestön ja yrityksen yhteistyö tuo lisää läpinäkyvyyttä.

”Omien merkkituotteidemme sosiaalisen vastuullisuuden varmentaminen on meille erittäin tärkeää, joten keskitymme hankkeessa Pirkka-tuotteiden toimitusketjuun. Planin paikalliskontaktien ansiosta meillä on ollut mahdollisuus tuntea toimitusketjumme entistä pidemmälle aina kalastajayhteisöihin asti. Tukemalla siirtotyöläisten perheiden ja lasten suojelua ja koulutusta voimme ennaltaehkäistä ihmisoikeusriskejä omassa toimitusketjussamme”, sanoo Matti Kalervo.

Siirtotyöläisperheiden miehet työskentelevät useimmiten kalastusaluksilla tai lastaajina kalasatamassa. Naiset tekevät usein työtä kotona puhdistaen kaloja tai korjaten verkkoja.

Koulu antaa tietoja ja taitoja hyvään elämään

Pääsimme tutustumaan Ban Khlong Makhama -kouluun, jonne on hankkeen myötä hyväksytty oppilaaksi jo 35 siirtotyöläisten lasta. Tapasimme koululla oppilaita ja vararehtori Suntharee Prayatin.


Oppimiskeskuksesta koulun esikouluryhmään siirtynyt 7-vuotias oppaamme esitteli ylpeänä kouluaan yhdessä esikouluopettajansa Puhangphaka Phanitnawan kanssa.

Ban Khlong Makhama -koulua käy noin 600 oppilasta esikouluikäisestä noin 13-vuotiaaksi. He ovat koulussa päivittäin klo 7–16, josta ajasta kuusi tuntia on eri lukuaineiden oppitunteja ja loppuaika musiikkia ja muita taideaineita. Koulussa annetaan myös uimaopetusta omassa uima-altaassa. Uimataito onkin erittäin tärkeää kalasataman kupeessa asuville siirtotyöläisperheiden lapsille.

”Kalatyöntekijöiden lapset ovat sopeutuneet kouluumme loistavasti ja menestyneet opinnoissaan. Koska monet lapsista eivät ole aiemmin käyneet koulua, aloittavat he usein muita ikäisiään alemmalla luokalla”, kertoo koulussa yli 30 vuotta opettanut vararehtori Suntharee Prayat tyytyväisenä.

Myös lapset olivat innokkaita ja kertoivat, että koulussa on kivaa ja he ovat oppineet paljon.

Vieraat kaukaisesta Suomesta kiinnostivat lapsia kovasti ja kysymyksiä riitti. Millaista lumi on? Sataako sitä joka päivä? Miten voitte pelata Suomessa jalkapalloa, kun teillä on lunta? Kuvassa lasten kanssa Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.


Kyselimme lapsilta, millaisia tulevaisuudensuunnitelmia heillä on. Sotilaan ura kiinnosti poikia, muutama heistä halusi astronautiksi tai yritykseen töihin. Tytöillä oli haaveena muun muassa lääkärin ammatti. Plan tekee töitä erityisesti tyttöjen oikeuksien hyväksi, sillä tyttöjen koulutus on yksi parhaista keinoista vähentää köyhyyttä. 

Kaverukset Nid (vas.) ja Panya ovat 3. luokalla koulussa. Koulunkäynti ei ole heille itsestäänselvyys: Nid on kuusilapsisen perheen kuopus ja lapsista ainoa, joka on päässyt kouluun. Isommista sisaruksista osa asuu Kambodžassa, osa on töissä kalastusaluksilla.

Koulutus ehkäisee köyhyyden periytymistä

Planin, Keskon ja muiden lahjoittajien yhteistyön ansiosta thaimaalaista koulua käy päivittäin jo lähes 100 siirtotyöläisten lasta Tratin ja Rayongin alueella.

”Koulutus on yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä köyhyyden periytyminen. Koulutus antaa tietoja ja taitoja hyvää elämää varten sekä lisää tuloja. Kun lapset pääsevät kouluun, he mitä todennäköisimmin laittavat kouluun aikanaan myös omat lapsensa”, sanoo Plan International Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen.

Kesko ja Plan International Suomi toteuttavat hankkeen yhteistyössä Plan International Ruotsin kanssa, ja se on osa Ruotsin kehitysyhteistyöviraston SIDA:n sekä amerikkalaisen Richard ja Helen DeVos Foundationin rahoittamaa laajempaa hanketta Thaimaassa ja Kambodzhassa. Yhteishanke jatkuu vuoteen 2018 ja tavoitteena on, että oppimiskeskukset saadaan siinä vaiheessa osaksi Thaimaan koulujen normaalia toimintaa.

Lue aiemmat jutut Planin, Sidan ja Keskon yhteistyöstä:

http://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2015/plan-ja-kesko-aloittavat-tutkimusyhteistyon/

http://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2015/plan-ja-kesko-tekevat-yhteistyota-siirtotyolaisten-lasten-aseman-parantamiseksi-thaimaassa/

http://www.kesko.fi/media/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/2016/keskon-ja-planin-yhteistyo-auttaa-siirtotyolaisperheiden-lapsia-thaimaan-kouluihin/

http://vuosiraportti2015.kesko.fi/strategiaraportti/nain-toimimme/laatu-tyomme-perustana/#siirtotyolaisten-perheiden

Lue lisää Plan International Suomen toiminnasta:

https://plan.fi/

https://plan.fi/jokatyt%C3%B6noikeudet

Takaisin ylös