Keskolle kiinteistökaupoista 47 miljoonan euron myyntivoitto

KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 01.07.2010 KLO 14.00 1(1)

 

Kesko Oyj on tänään sopinut kymmenen kiinteistön kaupasta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sekä Ilmarisen, Keskon Eläkekassan ja Kesko Oyj:n perustaman yhteisyrityksen Kruunuvuoren Satama Oy:n kanssa. Kiinteistökauppojen velaton kauppahinta oli yhteensä 107,5 miljoonaa euroa ja Kesko kirjaa niistä yhteensä 47,4 miljoonan euron myyntivoiton. Keskon Eläkekassa myi samassa yhteydessä Kruunuvuoren Satama Oy:lle seitsemän omistamaansa vähittäiskauppakiinteistöä.

Tänään tehtyjen sopimusten mukaisesti Kesko myi Kruunuvuoren Satama Oy:lle kahdeksan Kesko-konsernin käytössä olevaa vähittäiskauppakiinteistöä. Lisäksi Kesko myi tänään Ilmariselle kaksi muuta kiinteistöä. Kiinteistöjen myyntivoitto 47,4 miljoonaa euroa käsitellään kertaluonteisena eränä Keskon kolmannen vuosineljänneksen liikevoitossa lukuun ottamatta 2,3 miljoonan euron kertaluonteista myyntivoittoa, joka kirjataan neljännelle vuosineljännekselle.

Kesko-konsernin yhtiöt vuokrasivat Keskon Kruunuvuoren Satama Oy:lle ja Ilmariselle myymät kiinteistöt Kesko-konsernin yhtiöiden käyttöön pääosin 15 vuoden vuokrasopimuksilla jatko-optioin. Kesko-konsernille näistä vuokrasopimuksista aiheutuva kiinteistöjen vuokravastuu on noin 63 miljoonaa euroa. Kesko-konsernin yhtiöt vuokrasivat Kruunuvuoren Satama Oy:lta samalla myös sen Keskon Eläkekassalta ostamat vähittäiskauppakiinteistöt vastaavin ehdoin. Kokonaisuutena Kesko-konsernin vuokravastuut sen käytössä olevista kiinteistöistä kasvavat noin 120 miljoonalla eurolla. Vuokravastuita ei luokitella rahoitusleasingiksi.

Yhteisyrityksen Kruunuvuoren Satama Oy:n perustamisesta on tiedotettu tänään erillisellä pörssitiedotteella.

 

Lisätietoja:
Talous- ja rahoitusjohtaja Arja Talma, Kesko Oyj, puh. 01053 22113
Henkilöstöjohtaja Riitta Laitasalo, Kesko Oyj, puh. 01053 22060.

 

Kesko Oyj

 

 

Paavo Moilanen
viestintäjohtaja

 

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

Takaisin ylös