Suomalaiset syövät entistä monipuolisemmin kalaa

K-ruokakauppojen myyntitietojen mukaan suomalaiset syövät kalaa noin kerran viikossa. Vaikka lohi on edelleen myydyin kala, ostoskoriin päätyy entistä useammin myös muu kalalaji. Esimerkiksi tämän kesän trendi, savustaminen, lisää luonnonkalojen käyttöä. Kokosimme K-Plussa asiakastiedoista kartan, joka kertoo kalamieltymykset eri puolilla Suomea.


Lohi on ylivoimaisesti myydyin kala. Sitä myydään noin 60 prosenttia kaikesta K-ruokakauppojen tuoreen kalan myynnistä. Viime vuosina suomalaisten kalamaku on kuitenkin monipuolistunut. Sekä kokonaisten kalojen että fileidenkin myynti on kasvussa. Yksittäisistä tuotteista lahnan ja mateen myynti on kehittynyt hyvin vuoden alkupuoliskolla.


”Luonnonkalojen myynti on kasvussa. Vuoden 2016 aikana myynti kehittyi 9 prosenttia ja alkuvuonnakin kehitys on ollut 6 prosenttia”, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan kalan osto- ja myyntipäällikkö Janne Vuorinen.


Kalajalosteissa myynninkehitys on ollut korkeampaa, 12 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kalajalosteiden myynnin kasvu tulee etupäässä sushista, jonka myynti kehittyy edelleen hyvin ja oli viime vuoteen verrattuna 40 prosentin kasvussa.


Myydyimmät kalalajit:

  1. Lohi (sis. myös kirjolohi)
  2. Silakka
  3. Kuha
  4. Siika
  5. Muikku

K:n Ruokailmiöt* tutkimuksen mukaan 43 prosenttia suomalaisista sanoo ostavansa tänä vuonna enemmän kalaa. Myös Pro Kalan teettämän tuoreen tutkimuksen** mukaan suomalaisten tahtotila kalansyöntiin on korkealla, jopa 75 prosenttia haluaisi syödä kalaa enemmän. Kalaa olisi ravitsemussuositusten mukaan hyvä syödä 2–3 kertaa viikossa.

”Kala on arkiruokaa, jota K-ruokakauppojen myyntitietojen perusteella syödään tällä hetkellä noin kerran viikossa. Kun kaupassa on tarjolla monipuolisesti eri kalalajeja ja reseptiikka monipuolistuu, suomalaiset tulevat lisäämään kalan syömistä”, pohtii Vuorinen.


Selvitimme kalasuosikit
K-Plussa-asiakastietojen*** perusteella koostettu kartta kertoo, että Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pohjanmaalla ostoskoreissa korostuu ahven. Kuha maistuu Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Muikku pääsee todennäköisimmin lautasille Kainuussa ja Savossa, silakka Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Pohjanmaalla. Made on ostoskoreissa useimmin Keski-Suomessa ja hauki Ahvenanmaalla.


Kesän kalatrendit

  1. Savustaminen on ollut muutaman vuoden ajan kasvava trendi grillauksessa. Rasvaiset kalat sopivat hyvin savustettavaksi.

  2. Kokonaisten kalojen kysyntä kasvaa.

  3. Helppous ja nopeus ruoanlaitossa: Odotamme erityisesti, lohimedaljongin kysynnän kasvavan tänä kesänä.

  4. Lahna sekä tuoreena että valmisruokana: Lahnasta valmistettu Pirkka saaristolaiskalapihvi on saanut hyvän vastaanoton asiakkailta, myynti on kivunnut nopeasti vastaavien kalatuotteiden tasolle.

 

Kuvateksti: Kalakartan tiedot perustuva vuonna 2016 K-Ruokakauppojen asiakkaiden kalaa sisältäneiden ostoskorien alueelliseen tarkasteluun.

 

Lisätietoja:
Lue lisää kesän trendeistä täältä
Janne Vuorinen, kalan osto- ja myyntipäällikkö, Keskon päivittäistavarakauppa, p. 050 555 1156
Minttu Tirkkonen, viestintäpäällikkö, Keskon päivittäistavarakauppa p. 050 350 4937

*K:n Ruokailmiöt 2017
**Pro Kala: Kala suomalaisten ruokapöydissä 2017
*** Tiedot perustuvat vuonna 2016 K-ruokakauppojen asiakkaiden kalaa sisältäneiden ostoskorien alueelliseen tarkasteluun.

Noin 1400 K-ruokakaupan asiakastyytyväisyydestä vastaavat K-ruokakauppiaat, joiden kanssa Keskon päivittäistavarakauppa toimii ketjuliiketoimintamallilla. K-ruokakauppojen ketjuja ovat K-Citymarket, K-Supermarket, K-Market ja Neste K. K-ruokakaupat ovat alansa vastuullisimpia maailmassa. Lisäksi vahvuuksia ovat ylivoimaiset tuoreosastot, ammattitaitoinen palvelu, laajimmat valikoimat, suomalaiset tuotteet ja Pirkka. K-ruokakaupat ovat sekä laadukkaita että edullisia.

K – jotta kaupassa olisi kiva käydä.

 

 

Takaisin ylös