Näkökulma

Ruoka on ollut viime aikoina suosittu puheenaihe sekä julkisuudessa että hiekkalaatikoiden ääressä. Keskusteluun ruuantuotannon ja nykymuotoisen globaalin ruokatalousjärjestelmän vastuullisuudesta ovat osallistuneet kansalaisten ja median lisäksi ahkerasti myös yritykset ja viranomaiset.

 
Galina Kallio on vastuullisen liiketoiminnan tutkija Aalto-yliopistossa.

Keskusteluissa huomiota ovat saaneet ruuan erilaiset tuotanto- ja prosessointitavat, ruokaketjujen keskittyneisyys, ruokailutottumukset ja ravintotietous, sekä ruokajäte ja hävikki. Olemme saaneet myös huomata, kuinka kansalaistoiminnasta vastuullisemman, reilumman ja kestävämmän ruokahuollon luomiseksi on tullut näkyvämpää ja aktiivisempaa.

Tavanomaisen elintarviketeollisuuden ja ruokajärjestelmän rinnalle on syntynyt monia vaihtoehtoja: ruokapiirit, vaihtoehtoisruokaan erikoistuneet kivijalkakaupat, maatilatorit ja kauppahallit, kaupunkiviljely ja oma pelto -hankkeet sekä pop-up -ilmiöt ovat tarjonneet toisenlaisia vaihtoehtoja ruuan tuotantoon, prosessointiin, jakeluun ja kulutukseen.

Keskusteluja ruuantuotannon ja ruokatalousjärjestelmän kestävyydestä ja osapuolten vastuullisuudesta leimaavat kuitenkin usein vastakkainasettelu ja mustavalkoinen puhetapa. Taustalla vallitsevat kilpailevat logiikat siitä, minkälainen kestävän ruokatalousjärjestelmän tulisi olla ja kenen tulisi kantaa siitä vastuu. Tämä hankaloittaa rakentavan dialogin syntymistä eri osapuolten välille.

Globaali ja lokaali, teollinen ja pienimuotoinen, luonnonmukainen ja tavanomainen, kasvis- ja lihansyönti, lisäaineeton ja kemikaaliruoka, karppaus ja pullamössö asetetaan vastakkaisille puolille. Jos kannattaa kasvissyöntiä, vastustaa lihansyöntiä. Jos haluaa suosia paikallista luomua, haluaa palata menneisyyteen. Jos kieltäytyy lisäaineista, on viherpiipertäjä. Jos haluaa välttää asioimista suurissa marketeissa, on elitistinen.

Käsitykset siitä, mikä on ympäristön, ihmisten ja talouden kannalta kestävää ja vastuullista ovat eri osapuolten välillä hyvinkin kaukana toisistaan. Ongelmana on se, että eettisyys ja ekologisuus, terveellisyys ja turvallisuus, laatu ja luonnollisuus ymmärretään eri tavoilla. Kun yhdelle kestävää on suosia kotimaista, toiselle se on syödä kasvispainotteista luomuruokaa.

Eläinoikeuskysymyksissä yhtäällä taistellaan siitä, kuinka suuria kanojen häkkien tai sikojen karsinoiden tulisi olla, toisaalla taas kyseenalaistetaan teollinen eläintuotanto -ja lihan massakulutus- kokonaisuudessaan. Kun jotkut kinaavat teollisen makaronilaatikon ekotehokkuudesta kotilaatikkoon verrattuna, niin toiset muistuttavat yhdessä tekemisen tärkeydestä ja perinteiden vaalimisesta.

Taloudellisuus taas voi ilmetä säästäväisyytenä ja tarjousruuan ostamisena tai raaka-aineiden käytön huolellisella suunnittelulla ja hävikin minimoimisella. Vastuullinen liiketoiminta voi olla mitä tahansa liiketoimintaa, jota pyritään harjoittamaan vastuullisesti tai yritystoimintaa, jonka toiminta-ajatus jo itsessään on vastuullinen.

Todellisuudessa ongelman ydin on kuitenkin syvemmällä kuin ruokakeskustelujen vastakkainasettelussa: vastuullisuuskeskusteluja käydään arvopohjalta. Käytännön toiminta sisältää arvovalintoja. Näin ollen, olisi hyödyllistä käydä myös keskustelua siitä, minkälaisia arvoja nykymuotoinen länsimainen ruokakulttuuri ja sitä ylläpitävä elintarviketeollisuus tukevat. Tavallisten kansalaisten lisäksi myös yritysedustajien, viranomaisten, poliitikoiden sekä tutkijoiden olisi syytä osallistua vastuullisuuskeskusteluihin rohkeasti arvopohjalta.

Kyseessä tulisi olla suurempi sosiaalinen ja kulttuurinen muutos, jossa  vastuullisuus kuuluu kaikille: yrityksille, poliitikoille, tutkijoille, viranomaisille, medialle ja kansalaisille. Jokainen osapuoli on yhdessä vastuullinen siitä, että voimme rakentaa elintarvikejärjestelmän, joka on ympäristön kannalta kestävä, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja taloudellisesti kannattava.

 

Kirjoittaja Galina Kallio on tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, Vastuullisen liiketoiminnan tutkimusryhmässä (CESR). 

Kaikki eivät vielä tiedä, että Suomella on paitsi urheilun maajoukkueita myös kokkimaajoukkue - Kokkileijonat, kuten innokkaista nuorista taitajista koostuvaa tiimiä on alettu nimittää.

K-ruokakaupat Pirkka-tuotteineen ja Kespro Menu-tuotteineen ovat aloittaneet yhteistyön Suomen Kokkimaajoukkueen kanssa. K-ruokakaupat ovat jo vuosia olleet rakentamassa suomalaista ruokaosaamista sekä ruokakulttuuria ja yhteistyö Suomen Kokkimaajoukkueen kanssa tarjoaa siihen uudenlaisia mahdollisuuksia.

 

Suomalaisten kasvava kiinnostus kokkaamiseen heijastuu myös mielenkiintona kokkimaajoukkuetta kohtaan. Seuraavat Kokkien olympialaiset ovat lokakuussa 2012 Saksassa, Erfurtissa.

Varsinaisesti Suomen tähtäin on seuraavissa olympialaisissa vuonna 2016. Siihen mennessä nuori joukkueemme on hionut taitonsa voittoon ja viemään Suomen gastronomian maailmankartalle.

Tähän saakka Suomi on joutunut seuraamaan sivusta, kun pohjoismaiset naapurimme ovat toistuvasti voittaneet kultaa ja kunniaa erilaisissa kokkien kilpailuissa. Naapurimaiden esimerkki osoittaa, että juuri kokkikilpailut voivat olla kannustin menestykseen, kunhan edellytykset ovat kohdallaan.

Suomella on perinteitä kokkien olympialaisista viideltä vuosikymmeneltä. Monet tunnetut nimet, kuten Aki Wahlman, Antti Vahtera, Markus Aremo ja Pekka Terävä, ovat uransa alkuvaiheissa edustaneet Suomea näissä tilaisuuksissa. Kokkikilpailuihin on kannattanut osallistua.

Nykyisen kokkimaajoukkueen taustavoimina ovat Suomen keittiömestarit ry ja Nordik Holding OÜ. Ne pyrkivät järjestämään joukkueen toimintamahdollisuudet kuntoon niin, että kokit pääsevät harjoittelemaan taloudellisista huolista vapaina.

Kokkimaajoukkueen jäsenet harjoittelevat ahkerasti useimmiten oman työnsä ohella. Kilpailumenestyksen eteen tehdään paljon työtä. Fyysisen ja psyykkisen kunnon on oltava kohdallaan, sillä kilpailuissa tehdään työtä puolitoista vuorokautta tauotta.

Voittoon tarvitaan muutakin kuin maittavia ja näyttäviä annoksia. Suomalainen uniikki muotoilu tulee näkymään kilpailuissa kokkien juhlapöydässä. Kokkimaajoukkueen tärkeänä tehtävänä on toimia koko ruokamaa-Suomen suurlähettiläinä muuallakin kuin kilpailuissa. 

Tässä tulee vastuullisuus mukaan kuvaan. Nuoret kokit eivät pääse taidokkaita annoksia loihtiessaan unohtamaan ihmisten arkea. Sääntöjensä mukaan joukkue nimittäin inspiroi Suomen kansaa jakamalla innostavia ja yksinkertaisia ruoanlaittoa koskevia tietoja, reseptejä, vinkkejä ja neuvoja. Tässä tehtävässä yhteistyö Pirkka-tuotteiden ja Kespron kanssa on ensiarvoisen tärkeää.

Suomen uusi gastronominen keskus on Raaseporissa. Kaupunki on tarjonnut joukkueelle muun muassa harjoittelutilat ja näkyvyyttä erilaisissa tilaisuuksissa. Kokkimaajoukkue on saanut suojelijakseen presidentti Martti Ahtisaaren, joka on ollut joukkueen vieraana.

 

Kirjoittaja Nils-Gustav "Nile" Höglund on Culinary Team of Finlandin projektinjohtaja.

Yritykset elävät muuttuvien asiakasodotusten paineessa. Kuluttajat ja sijoittajat haastavat kauppaketjut kehittämään vastuullisuutta. Yleisesti tunnustetut työkalut, kuten Global Compact, ovat tässä työssä tarpeen. Suomessa ei ole täysin ymmärretty, että vastuullisuus ei ole vain yrityksen sisäinen harjoitus. Läpinäkyvyys ja sidosryhmäviestintä ovat tärkeitä.

Kaikille yrityksille ja toimialoille sopivia vastuullisuustyökaluja on runsaasti tarjolla. Jokainen yritys valitsee toimintaansa ja sidosryhmäodotuksiin sopivimmat.

YK:n Global Compact on yksi ensimmäisiä ja yksinkertaisimpia työkaluja. Vuonna 1999 lanseerattu Global Compact sisältää 10 periaatetta 4 teemasta, jotka liittyvät työoloihin, ympäristöön, ihmisoikeuksiin, lahjonnanehkäisyyn. Global Compactiin sitoutuneet yritykset lupaavat noudattaa näitä ”yrityselämän 10 käskyä”. Liittyminen ei maksa mitään, mutta vaatii toki yritykseltä sisäisiä jalkauttamistoimia.

Global Compactiin liittyneet yli 6 400 yritystä 140 maasta raportoivat läpinäkyvyyden nimissä vuosittain YK:lle. Yleensä se tapahtuu vuosikertomuksiin tai erillisiin vastuullisuusraportteihin viitaten. Global Compactin uskottavuus ja lisäarvo syntyvät sen kansainvälisestä luonteesta ja hyväksyttävyydestä keskeisten sidosryhmien keskuudessa. Kaikki 194 YK-valtiota ovat sen tunnustaneet vastuullisen yritystoiminnan esimerkiksi. Yrityskokemusten mukaan YK-lähtöiset suositukset on helpompi jalkauttaa osaksi yrityksen arkea eri maissa toimivissa tytäryhtiöissä kuin ”sisäiset pääkonttoriohjeet”.

Vastuullisuus edellyttää tänä päivänä yritykseltä ulospäin näkyviä, uskottavia tekoja. Pelkkä kotitehtävien hyvin tekeminen ei enää riitä. Sidosryhmät, kuten sijoittajat, arvostavat Global Compact -aloitetta. Tulevaisuus on uskottavasti toimivien yritysten, joilla on käytännönläheistä, puolueetonta näyttöä vastuullisuudesta. Uskon, että vastaisuudessa kuluttajat ja sijoittajat palkitsevat edelläkävijäyritykset ostokäyttäytymisellään. Yritysten menestys tulevaisuudessa tehdään jo tänään.

Kirjoittaja on Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja. Hän on vastannut myös Pohjoismaisten yritysten Global Compact -yhteistyöstä (www.gcnordic.net).

Kesko on mukana Global Compact -aloitteessa. Keskon yhteiskuntavastuun raportissa on kuvaus Global Compact -aloitteen kymmenen periaatteen toteutumisesta Keskon toiminnassa.

Ekologisesti kestävä kulutus ja tuotanto ovat mahdollisia, mikäli kaikki eri osapuolet ryhtyvät toimiin. Kenellä on sitten vastuu ryhtyä toimiin? Jos vastuu on kaikilla, se ei ole kenelläkään.

Tällä hetkellä ihmiset odottavat, että hallinto asettaa lainsäädännön kautta eri toimijoille kestävät pelisäännöt. Hallinto taas odottaa markkinoiden ratkaisua. Ja markkinoilla toimivat yritykset puolestaan vetoavat siihen, että asiakkaat ja sijoittajat eli ihmiset ratkaisevat sen, miten toimitaan. Seurauksena on vastuun ulkoistamisen kehä, jossa kukaan ei tee yhtään mitään.

Mitä ihmettä sitten pitäisi tehdä? Yksilön näkökulmasta asiaan voi vaikuttaa tietysti kiinnittämällä huomiota omiin kulutusvalintoihin, vaikuttamalla hallintoon vaaleissa ja niiden välissä. Hallinnolla on kaikki keinot esimerkiksi julkisten hankintojen, tuki- ja veropolitiikan myötä muuttaa sitä, miten ihmiset ja yritykset toimivat.

Yritykset taas voivat toimia edelläkävijöinä uusien markkinoiden luomisessa ja lainsäädäntöön vaikuttamisessa. Edelläkävijät kun määrittelevät usein tulevaisuuden pelisäännöt, joihin perässähiihtäjät joutuvat sopeutumaan.

Vastuullisen yrityksen voi tunnistaa ainakin kahdesta seikasta. Ensinnäkin vastuullisuus näkyy niin pienissä kuin suurissa teoissa. Yritys ei hae hyväksyntää omalle toiminnalleen sillä, että toiminta on pienimuotoista tai markkinoilla on suurempia pelureita. On moraalisesti kestämätöntä oikeuttaa toiminta sitä kautta, että jossain muualla joku muu toimii vielä huonommin.

Toisekseen vastuullisuus on enemmän kuin lainsäädännön toteuttamista. On toki vastuutonta rikkoa lainsäädäntöä, mutta lain noudattaminen ei ole vielä riittävä ehto vastuulliseen toimintaan.

Kysyin asiaa myös ystäviltäni sosiaalisessa mediassa. Vastaukset vaihtelivat rajusti. Joku oli sitä mieltä, että vastuullista yritystä ei ole olemassakaan. Toiselle vastuullisuuden kriteeriksi riitti se, että yritys toimii lakien mukaan ja maksaa työntekijöilleen palkat. Kolmas taas kiinnitti huomiota siihen, että vastuu voidaan arvioida tuotteen eliniän pituuden perusteella tai takuuajan jälkeen. 

Toisaalta asia nähtiin myös niin, että yritykset sinällään eivät ole vastuullisia tai vastuuttomia. Kyse on yritysten sisällä toimivista ihmisistä. Pienenkin kyselyn pohjalta voi sanoa, että vastuullisuus tarkoittaa eri ihmisille hyvin eri asioita.

Euroopan komission määritelmän mukaan vastuullinen yritys sisällyttää liiketoimintaansa yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointiin liittyviä näkökohtia ja on vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Tiukemman määritelmän mukaan vastuullisen yrityksen pitää toimia aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, köyhyyden vähentämiseksi, ihmisoikeuksien turvaamiseksi ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi.

Vaikka käsite on vaikea, eettinen kuluttaja kyllä tunnistaa vastuullisen yrityksen. Hän on itsenäinen ja rationaalinen toimija, joka perehtyy hyvin taustoihin ja on valmis näkemään vaivaa. Aika usein eettinen kuluttajuus alkaa ruokakaupasta. Siellä kun monet meistä asioivat päivittäin tai viikoittain.

Tunnettu antropologi Margared Mead on todennut: Ei kannata koskaan epäillä, etteikö pieni joukko ajattelevia, omistautuneita kansalaisia voisi muuttaa maailmaa – itse asiassa ne pienet joukot ovat ainoita, jotka koskaan ovat tehneet niin.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri. Hänen bloginsa (www.leostranius.fi) on valittu Suomen ympäristöblogien ykköseksi.

Kymmenen ihan tavallista suomalaista keskustelee ilmastonmuutoksesta. Seitsemän heistä on sitä mieltä, että olisi valmis tinkimään omasta kulutuksestaan hillitäkseen ilmaston lämpenemistä. Muutama väittää vastaan, ettei yksittäisen ihmisen teoilla ole merkitystä, mutta kuusi on sitä mieltä, että meidän jokaisen pienistäkin teoista tulee suuria, kun kaikki niitä tekevät. Puolet ryhmästä onkin jo muuttanut käyttäytymistään ja kulutustaan.

K-rauta-kauppias Sami Aalto.

Aika harva tietää, että suomalaisen hiilijalanjäljestä yli 30 % kertyy asumisesta. Tämä on enemmän kuin esimerkiksi liikenteen päästöt. Suomen talvessa toki asuntoja pitää lämmittää. Asumisen energiankulutuksesta meneekin suurin osa asunnon ja käyttöveden lämmittämiseen ja ilmanvaihtoon.

Asumisen energiankulutuksen pienentämiselle on asetettu kovat tavoitteet. Tällä vuosikymmenellä asumisen energiankulutuksesta pitäisi nipistää pois lähes kolmannes, ja vuoteen 2050 mennessä kuluttaisimme enää 25 % nykytasosta.

Energiatehokasta uudisrakentamista ohjataan rakennusmääräyksillä. Vanhoihin taloihin kohdistuvina toimina on jo korotettu energiaveroja ja myönnetty korjauksiin energia-avustuksia. Mitä keinoja valtiovalta vielä tulevaisuudessa käyttää, jää nähtäväksi. Ainakin vaikuttaa epätodennäköiseltä, että energian hinta tulevaisuudessa laskisi.

Uusi passiivitalo ei paljoa kuluta, mutta vanhat pientalot ovatkin sitten aikamoisia energiasyöppöjä. Korjauspotentiaali on huomattava, sillä Suomessa on lähes miljoona ennen vuotta 1990 rakennettua pientaloa. Toki jokainen talo on yksilö, mutta suurimmassa osassa on energiankulutuksessa paljon parannettavaa.

Vaihtamalla sähkö- tai öljylämmitys maalämpöön voidaan lähes puolittaa lämmityskulut. Aurinkokeräimillä voidaan lämmittää käyttövettä jopa puoli vuotta Suomessakin.

Lisäeristämisen ja uusien ikkunoiden energiankulutusta pienentävä vaikutus on kolmekymmentä prosenttia, lämmöntalteenotolla varustetun ilmanvaihtokoneen viitisentoista ja ilmalämpöpumpun noin kaksikymmentäviisi. Kun kulutus pienenee, myös euroja säästyy samassa suhteessa eli investointi oikeasti kannattaa.

Sen lisäksi että asumisen energiankulutusta hillitsemällä voidaan säästää selvää rahaa ja pelastaa ympäristö, parannetaan korjaustoimilla huomattavasti vanhan talon asumismukavuutta. Korjausinvestointi myös nostaa aina talon arvoa ja helpottaa talon myyntiä.

Meiltä K-raudasta saat kotiisi energiakartoituksen ja lämpökamerakuvauksen, joista selviää, mitä omassa talossa kannattaisi ensimmäisenä tehdä. K-raudoissa on tarjolla kaikki energiasaneerauksen tuotteet ikkunatiivisteistä maalämpöön, ja suurimman osan saa myös asennettuna. Unohda sinäkin villasukat ja tule K-rautaan keskustelemaan, miten sinunkin talosi energiatehokkuutta voitaisiin parantaa.

 

Kirjoittaja on K-rauta-kauppias Raisiosta (www.k-rauta.fi).

Esimies on paljon vartija. Hänen niskoilleen sysätään alaisten työssä viihtymättömyys, runsaat sairauspoissaolot, ennenaikaiset eläköitymiset ja ties mitä. Ei ihme, että erityisesti aloittelevat esimiehet kaipaavat ja tarvitsevat tuekseen koulutusta.

Kaupan alalla on jo pitkään ollut mahdollisuus suorittaa kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto. Esimiespolkunsa alkupäätä taivaltavalle tai pienehkön tiimin esimiehelle se on kuitenkin liian vaativa tutkinto. Yksityisen sektorin suurimpana työllistäjänä kaupan alalla on valtava määrä erilaisissa lähiesimiestehtävissä toimivia henkilöitä. Siksi onkin ilolla otettu vastaan opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu, johon kaupan ala pääsi mukaan. Koulutusta on ollut tarjolla kuudessa oppilaitoksessa eri puolilla Suomea.

Kaupan ala työllistää paljon alle 30-vuotiaita nuoria. Hyvä esimiestyö on nuorten mielestä yksi tärkeimmistä työhön liittyvistä seikoista. Esimerkiksi korkealla palkalla tai uralla etene-mismahdollisuuksilla on vähemmän merkitystä. Sosiaalisen median välityksellä nuoret arvottavat työskentelyä eri aloilla ja yrityksissä. Huono maine kiirii laajalle ja lyö leiman, josta eroon pääseminen on työlästä. On tärkeää, että esimiehet saavat tukea ja koulutusta vaativassa ihmisten johtamistyössään.

Kokeilu on vielä kesken, mutta johtopäätösten aika on pian käsillä. Koulutukseen osallistuneiden työntekijöiden ja heidän työnantajiensa antamasta palautteesta päätellen kokeilu on ollut menes-tys ja nyt on toiveet korkealla uuden tutkinnon saamisesta tutkintorakenteeseen.

Mervi Angerma-Niittylä toimii työmarkkina-asioiden asiantuntijana Kaupan liitossa (www.kauppa.fi).

 

Vastuu sanana tuntuu olevan trendikäs käsite ja asia, joka tulee esiin niin kahvipöytäkeskusteluissa, johtoryhmissä kuin politiikassakin. Penätään ihmisten omaa vastuuta, kun puhutaan työssä jaksamisesta ja työurien pidentämisestä. Alleviivataan vastuun merkitystä, kun halutaan asioiden etenevän työpaikalla tai jalkautetaan muutoksia. Korostetaan vastuunottoa, kun ruoskitaan entistä suurempaan tehokkuuteen ja entistä parempiin suorituksiin. Todetaan kuitenkin vastuun painavan ja vaativan kantamista.

Aikaisemmin vastuu oli asiana sellainen itsestäänselvyys, ettei sitä juuri tarvinnut avata eikä määrittää. Sen vuoksi koen hyväksi, että asiasta puhutaan. Mutta samalla kun puhutaan, tulisi ymmärtää asioita laajemmin, huomata vastuun sidonnaisuus muihin asioihin. Vastuuta ei voi nimittäin antaa, vastuu tulee ottaa ja se ei ole mahdollista ilman tiettyjä vapausasteita ja rohkeutta.

Uskon kuitenkin, että vastuullista käytöstä ja ajattelua voi mahdollistaa sekä harjoitella.  Voidaan rakentaa vastuunoton kulttuuri ja tehdä sellaiset olosuhteet, että vastuunotto mahdollisimman laajasti on mahdollista. Vastuunoton hyötyjen esiintuominen ja toisaalta vastuuttomasta käytöksestä ja välinpitämättömyydestä seuraavien ongelmien näkyväksi tekeminen on hyvä alku.

Mitä vastuu työssä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa työn sujuvuutta, työn mielekkyyttä ja ihmisyyttä. Sitä, ettei vain ajelehdi vaan tekee tietoisesti valintoja ajatellen seurauksia. Sitä, että ymmärtää yhteyksiä ja kerrannaisvaikutuksia. Sitä, että näkee oman toiminnan laajasti. Sitä, että asiantuntija kantaa tehtävävastuunsa lisäksi vastuuta omasta jaksamisestaan, työyhteisöstä ja yhteistyöstä. Sitä, että ymmärtää kultaisen keskitien merkityksen itselle ja osaa sitä soveltaa.

Toisaalta on tärkeä ymmärtää, että työ on aina suhteessa muiden työhön ja muiden osaamiseen ja jaksamiseen. Sillä mitä yritys tekee asiantuntijalla, joka ei välitä itsestään vaan uhraa itsensä vauhdin alttarilla? Tai sellaisella, joka ei osaa kertoa tekemisistään muille, oppia muilta tai noudattaa yhteisiä pelisääntöjä?

Uskon, että työntekijä, joka yrittää toimia vastuullisesti, on keskimäärin tyytyväisempi ja voi paremmin.  Sen vuoksi jokaisen kannattaa pyrkiä laajaan vastuunottoon omasta jaksamisestaan, työyhteisöstään ja työtehtävästään. Vastuuta kun ei voi ulkoistaa; samalla ulkoistaisi ihmisyyden, eikä se olisi järkevääkään, meillä kaikilla kun on loppujen lopuksi vastuu omasta hyvinvoinnistamme!

 

Katja Atsar toimii Ilmarisen työhyvinvoinnissa alueenaan pääkaupunkiseutu. Työkentässä on laajasti eri alojen yrityksiä, mukaan lukien Kesko ja K-Kauppiasliitto. Aikaisemmin Katja on toiminut mm. yritysvalmentajana sekä HR -tehtävissä isoissa kansainvälisissä yrityksissä  

Luomu on valtavassa nosteessa. Toisinajattelijoiden tai eliitin ruoasta on tulossa suomalaista arkipäivää. Luomulle on käymässä Suomessa vihdoinkin niin kuin muualla. Luomuketjumme on kuitenkin osittain jopa kehittymätön. Tähän on monia niin asenteellisia kuin rakenteellisiakin syitä, jotka tulee tiedostaa ja poistaa. Meillä on hyvät syyt valita luomua ostoskoreihimme, sillä luomu on hyvää ympäristölle, eläimille ja meille ihmisille.

Luomuketju on kehittynyt harppauksittain viimeisen parin vuoden aikana. Siinä missä aiemmin oli tuotantoa mutta ei kysyntää, on nyt kasvava pula raaka-aineesta. Kaupat kilpailevat siitä, kenellä on paras luomuvalikoima, luomu-private label-tuotteet tai jopa oma luomumaailmansa. Luomun ongelma on se, että siirtyminen luomuun kestää kolme vuotta. Onko tässä käymässä nyt niin, että kun kotimaista ei ole tarjolla, tuodaan maahamme ulkomainen bulkkiluomu? Jos näin käy, niin silloin on vaikea nostaa tulevaisuudessa kotimaista luomua edullisemman bulkkiluomun rinnalle.

Maatalouttamme on johdettu laput silmillä eikä olla nähty mihin maailma on menossa. Kollegani Ruotsissa totesi, että sama tilanne oli myös heillä muutamia vuosia sitten, kunnes maatalousalan auktoriteettien tuli lopulta tunnustaa se tosiasia, että kuluttaja haluaa eettisemmin ja ekologisemmin tuotettua ruokaa, mikä on terveellisempää ja turvallisempaa kuin tavanomainen. Onhan vaikea tietenkin myöntää olleensa väärässä.

Luomusta ollaan montaa mieltä. Eurooppalainen kuluttaja mieltää luomuun käsitteet turvallisuus, eläinten hyvinvointi, terveellisyys, ympäristöystävällisyys ja maukkaus. Näistä kaikki muut tekijät on voitu tieteellisten tutkimusten nojalla osoittaa luomun ns. ylivoimatekijöiksi paitsi makua. Maku on liian henkilökohtainen asia ja raaka-aineen makuun vaikuttavat maaperä, lajike, sesonki, satokausi ja kypsyysaste.

Me suomalaiset olemme tietoisia luomun positiivisista vaikutuksista edellä mainittuihin tekijöihin, mutta tieto ei kaikilla johda käytännön toimiin eli luomun hankintaan. Suomalainen ruoka mielletään ”melkein luomuksi”, mutta se ei pidä paikkaansa, sillä luomu on sertifioitu tuotantotapa. Kotimaisen ruoan erottaa ulkomaisesta sillä, että vastuullisen ruokaketjumme kautta ruoan saastumiset on voitu minimoida ja ruoassamme on puhtaamman ympäristömme vuoksi vähemmän raskasmetalleja kuin ulkomaisessa. Kun luomuun lisää edellä mainitut tekijät, voimme rohkeasti todeta suomalaisen luomun olevan aivan omaa luokkaansa.

Käytämme päivittäisiin ruokahankintoihin vähemmän rahaa kuin koskaan aiemmin ja juoksemme halvan ruoan perässä. Ruokavalinta on kuitenkin kunkin arvomaailmaan liittyvä asia. Itse ostan luomukananmunia, koska en hyväksy häkkikanaloita, ostan luomumaitoa, koska haluan turvallisempaa ruokaa lapsilleni, ja luomujauhoja, sillä haluan säilyttää vesistömme puhtaina. Olen valmis maksamaan jopa enemmän, kun minulla on mahdollisuus vaikuttaa valintojeni kautta. Miksi sinä söisit luomua?

Kirjoittaja on Luomuliiton puheenjohtaja ja tekee parhaillaan väitöskirjaa luomun ylivoimatekijöistä Helsingin yliopistoon.

Syöminen on jokapäiväistä ja ruoka on hyvin arkinen asia: teemme sitä koskevia valintoja päivittäin. Kaikki ihmiset eivät siksi ehkä aina tule ajatelleeksi, millaisia ympäristövaikutuksia ruokavalinnoilla on. Elinkaaritutkimuksissa elintarvikkeiden hiilijalanjälkiä ja muita ympäristövaikutuksia arvioidaan koko niiden tuotantoketjun ajalta, raaka-ainetuotannosta ruokalautaselle saakka. Tällöin jopa yli kolmannes yksityisen kulutuksen vaikutuksista ympäristöön aiheutuu syömisestä, enemmän siis kuin asumisesta ja liikkumisesta.

Juha-Matti Katajajuuri, vanhempi tutkija, MTT

Lautasmallin ja kasvispainotteisen ravinnon merkitystä korostetaan yleisesti hyvinvointivaltioiden ravitsemusneuvonnassa. Kasvipohjaisiin raaka-aineisiin perustuva ruoka on lähtökohtaisesti eläinperäisistä raaka-aineista tuotettua ruokaa vähemmän ympäristöä kuormittavaa.

Mutta paljonko seka- ja kasvisruokavalion ympäristövaikutukset lopulta eroavat toisistaan – eksaktia totuutta tästä ei ole olemassa: joidenkin tutkimusten mukaan ero on suhteellinen pieni ja toisten mielestä se on hyvin suuri. Tämä johtuu laskentatapojen lisäksi siitä, että niin seka- kuin kasvisruokavaliot voidaan koostaa hyvin monella eri tavalla. Elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailua tehdään yleensä tuotekiloa kohden, mutta elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailussa tulisi ottaa huomioon myös tuotteiden ravitsemuksellisuus ja käyttömäärät. Ei ole mielekästä verrata esimerkiksi lihakiloa kasviskiloon.  On kuitenkin selvää, että kauden kasvikset ovat ilmastoystävällisen ruokavalion perusta ja kesän lähestyessä voi ympäristöä liiaksi miettimättä syödä kaikkea, mitä pellot ja metsät meille tarjoavat.

Roskiin heitetty ruoka kuormittaa ympäristöä turhaan

Usein ajatellaan, että kuljetusten ja pakkausten osuus elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista on suuri. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan aina ole. Esimerkiksi suomalaisen broilerin tuotantoketjun kaikki kuljetukset, sisältäen mm. soijan rahtauksen Brasiliasta, muodostivat yhteensä vain neljä prosenttia tutkitun broilerituotteen elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Tästä tuotteiden jakelu ympäri Suomen eri kauppoihin aiheutti noin puolet. Erityisesti suuret valtamerikuljetukset ovat tuotekiloa kohden laskettuna erittäin tehokkaita.

Kuljetusten vähäisellä määrällä ei näin ollen voida suoraan perustella esimerkiksi lähiruoan ympäristöystävällisyyttä. Sitä vastoin monipuolisen tuotannon ja paikallistalouden ja -työllisyyden ylläpitäminen ovat lähiruokaan liitettyjä vahvuuksia. Aiemmin puhuttiin lentotomaateista, mutta nykyisin lennätettyjen elintarvikkeiden määrät ovat täysin poikkeustapauksia; esimerkiksi kaikki tuontitomaatit tuodaan Suomeen maa- ja meriteitse. Maatalouden osuus on usein merkittävin elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista. Siksi ympäristön kannalta tärkeintä on, minkä tyyppistä ruokaa syömme, ja millaisissa olosuhteissa ja millä osaamisella se on tuotettu.

Roskiin päätyvän ruoan tuottaminen kuormittaa ympäristöä enemmän kuin pakkauksen valmistus. Esimerkiksi jo puolikkaan ruispalaleivän tai yhden kinkkusiivun päätyminen haaskuuseen aiheuttaa suuremman ympäristökuormituksen kuin pakkausten valmistus ja jätehuolto. Monille onkin yllätys, ettei pakkausten ympäristöystävällisyyttä voi päätellä materiaalin perusteella: ekologisimpia pakkauksia ovat sellaiset, joilla ruokahävikkiä syntyy vähiten, koska silloin vältetään täysin turhat ruoan tuotannon ympäristövaikutukset.

Juha-Matti Katajajuuri, vanhempi tutkija
MTT, Biotekniikka- ja elintarviketutkimus, Kestävä biotalous -tiimi
Kirjoittaja on elintarvikkeiden hiilijalanjälkien laskennan ja sen kehittämisen johtava tutkija Suomessa. Parhaillaan hän mm. johtaa kolmivuotista Foodprint-hanketta, jossa ollaan kehittämässä tieteeseen perustuva, käyttökelpoinen harmonisoitu elintarvikkeiden hiilijalanjälkien laskentamenettelyohjeistus.

Suomalaiselle puhtaan veden saanti on itsestäänselvyys, mutta maailmassa lähes 900 miljoonalta ihmiseltä se puuttuu. Viime vuonna YK:n yleiskokous sai viimein aikaan historiallisen päätöksen, jolla puhdas vesi ja viemäriverkosto julistettiin ihmisoikeudeksi. Puhdas vesi, vessa ja viemäriverkosto ovat ehto hyvälle terveydelle.

Likainen vesi tappaa enemmän ihmisiä kuin sodat. Joka vuosi 1,5 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kuolee puhtaan veden ja sanitaation puutteen takia ripuliin. Likaisesta vedestä aiheutuvat taloudelliset kulut ovat mittavat. Puhtaan veden puute lisää yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja vaikeuttaa köyhyyden vähentämistä. Lopulta vesi, tai sen puute, aiheuttaa konflikteja ihmisten välille.

Monissa maissa makeaa pohjavettä kulutetaan nopeammin kuin se ehtii uusiutua. Kenelläkään ei ole varaa tuhlata vettä. On ennustettu, että 15 vuoden päästä jopa 1,8 miljardia ihmistä saattaa elää alueilla, joilla on selkeä vesipula ja kaksi kolmasosaa ihmisistä sellaisilla alueilla, joilla kysyntää vedestä on enemmän kuin tarjontaa. 

Teollisuus ja maatalous kuluttavat vettä selkeästi eniten, mutta vettä tuhlataan myös arjessa. Suomalainen kuluttaa vettä keskimäärin 160 litraa päivässä, kun kehitysmaissa normaalikulutus on muutamia litroja. Yhden suihkukerran aikana vettä hulahtaa enemmän kuin kehitysmaan asukas käyttää kokonaisena päivänä.

Puhdasta vettä olisi tarpeeksi kaikille. Ratkaisu on säästää sen kulutuksessa sekä parantaa sen jakelua kaikkein köyhimpien saataville. Veden säästeliäällä käytöllä länsimaissa voidaan vähentää energiankulutusta ja ympäristöön aiheutuvia haittoja merkittävästi. Muutkin ympäristöteot, kuten kierrätys ja pakkausmateriaalien kulutuksen vähentäminen, säästävät puhdasta vettä saasteiden vähentämisen kautta. Suomalaiset yritykset voivat kantaa sosiaalista vastuutaan myös maissa, joissa niillä on kaupallista tai teollista toimintaa sisällyttämällä puhtaan veden turvaamisen ja muiden ympäristövaikutusten huomioonottamisen toimintaansa.

Puhtaan veden merkityksestä tiedottaminen, saatavuuden parantaminen ja puhtaan veden jakelu katastrofitilanteissa on UNICEFin erityistehtävä YK-järjestöjen perheessä. Tavoitteena on toimia niin, että kaikki maailman lapset saavat puhdasta vettä. Kun puhtaan veden arvo ymmärretään sekä vauraissa että köyhissä maissa, voi vettä riittää vielä seuraavillekin sukupolville.

Kirjoittaja toimi Suomen UNICEFin pääsihteerinä v. 1998 - 2011 tammikuun loppuun.
Pentti Kotoaro Kuvat: © UNICEF/Martti Penttilä

”Tulevaisuuden työ muistuttaa jazz-improvisaatiota”, on minuun kolahtanut väite. Olen kuullut sen professori Kirsti Lonkalta.

Koska en ole jazz-muusikko, kerron jazzista omien kokemusten sijaan Wikipedian avulla:

“… It is music that includes qualities such as “swinging”, improvising, group interaction, developing an “individual voice” and being “open” to different musical possibilities.” 
(en.wikipedia.org/wiki/Jazz)

Vapaasti käännettynä jazzin keskeisiä elementtejä ovat siis svengaus, improvisointi, ryhmän vuorovaikutus, yksilöllisen äänen kehittäminen sekä avoimuus erilaisia musiikillisia mahdollisuuksia kohtaan.

Uskon, että nämä elementit korostuvat myös monissa tulevaisuuden töissä. (Erityisen hyvin metafora osuu kohdalleen lainausmerkkiensä ansiosta – termit kannattaa ottaa mieluummin kuvainnollisesti kuin eksaktisti.)

Yhä harvempia töitä tehdään yksin. Työelämä perustuu enenevästi tiimeihin, jotka työskentelevät yhdessä ratkoakseen ongelman tai luodakseen uutta. Moniosaajuus on siis tiimin osaamisten yhdistelmä.

Yhteistyön tärkeyden puolesta annetaan varmasti paljon jaa-ääniä, vähän ei-ääniä. Uskon myös, harmillisesti, että itse kukin osaa kertoa vähintäänkin yhtä monta esimerkkiä ei-niin-onnistuneesta yhteistyöstä kuin onnistuneesta. Miksi? Ehkä siksi, väitän vähän provosoiden, että monet meistä ovat oppineet yhteistyön tekemisestä ’suomalaisella mallilla’. Tiedättehän sillä, jossa ryhmä jakaa hommat, hajaantuu tekemään niitä tahoilleen ja sitten yksi onnekas tai epäonninen survoo osat ”kokonaisuudeksi”.

Minkälainen sitten olisi tulevaisuuden suomalainen malli? Suosittelen, että menette katsomaan ja kokemaan, mitä tapahtuu esimerkiksi Aalto-yliopiston Design Factoryssä. Yhteisöllinen pörinä on melkein käsin kosketeltavaa. Ja kiinnostavia tuloksia näyttää syntyvän.

  
Elinkeinoelämän keskusliitto EK pohtii Oivallus-hankkeessaan tulevaisuuden elinkeinoelämää. Minkälaista se on? Miten sitä tehdään? Millaisia osaamisia tulevaisuuden työelämässä tarvitaan? Miten tulevaisuuden työelämää varten tulisi kouluttautua? Kirsi Juva on Oivallus-hankkeen projektipäällikkö.

www.ek.fi/oivallus »