Näkökulma

Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.

Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.

Hopen Eveliina Hostila: Toivo kannattelee lapsiperheitä kriiseissä

Eveliina Hostila | 16.09.2020

Kevään koronakriisi koetteli lapsiperheitä kovalla kädellä. Jopa 100 000 lasta lisää tipahti taloudelliseen niukkuuteen. Kriisi koetteli myös niitä perheitä, jotka jo ennen kriisiä kamppailivat päivittäisen toimeentulon kanssa, sillä monessa perheessä laskupinojen lisäksi kasautuivat jaksamisen haasteet. Arki vaati enemmän kuin koskaan ennen eikä epävarmuus taittunut vaivatta toivoksi. Tuen tarve jatkuu vielä pitkään.

”Suurin apu on ollut toivo paremmasta. Olette vaatettaneet lapsiani ja mahdollistaneet heille harrastuksia. Perheemme on saanut paljon iloa kaikesta tuesta ja avusta.”

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry avustaa vuosittain tuhansia vähävaraisia lapsiperheitä ympäri Suomen. Teemme todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vaate- ja tavaralahjoituksia, tuemme lasten ja nuorten harrastamista sekä mahdollistamme arjen pieniä virkistyshetkiä, jotta perustarpeiden täyttymisen lisäksi lapsilla ja nuorilla olisi voimia unelmoida ja kulkea kohti unelmiaan.

”12-vuotiaan unelmien täyttyminen oli iso juttu. Hän kuvasi sitä hämmentyneenä "Halusiko joku siis auttaa juuri minua?"

Onneksi on ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Me nimittäin uskomme, että toiveikkuus kasvaa pieniä hyviä tekoja tekemällä ja merkityksellisyyden kokemukset syntyvät yhdessä toimien.  Sinulle tarpeeton tavara tai antamasi aika voi olla toiselle toiveiden täyttymys ja arjen helpotus. Apua tarvitaan nyt aiempaa enemmän, sillä viime kevät koetteli rajusti monen arkea.

”Olemme käytännössä pudonneet pohjalle.”

Kun kevään mittaan tulot vähenivät lomautusten sekä työttömyyden myötä ja menot kasvoivat kouluruuan puuttuessa, perheiden tilanteet kriisiytyivät. Vähävarainen perhe ei säästänyt vaikkapa lomamatkasta, sillä lomamatkaan ei olisi ollut varaa normaalitilanteessakaan. Rankan kevään jälkeen yhteydenottojen määrät ovat kasvaneet. Elokuussa saimme avunpyynnön 3000 perheeltä.

Toimintamme perustuu vapaaehtoistoimintaan. Sadat auttavat kädet ahertavat toimipisteissämme, kun lahjoitusvaatteet lajitellaan hyllyihin ja jaetaan eteenpäin tai kun luomme yhteistyötä eri tahojen kanssa. Mukana auttamassa onkin meille hyvin tärkeitä yrityskumppaneita. Muun muassa Keskon lahjoituksen avulla saimme koronakriisin keskellä jakaa ruokalahjakortin 800 perheelle.

Voit auttaa kanssamme antamalla aikaasi, tekemällä vaate- ja tavaralahjoituksen tai lahjoittamalla rahaa. Valitse sinun elämääsi tällä hetkellä sopiva tapa. Se riittää.
www.hopeyhdistys.fi

Sitaatit ovat Hopen asiakaskyselystä (elokuu 2020).

Eveliina Hostila
toiminnanjohtaja
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry

Takaisin ylös