Näkökulma

Näkökulma on blogi, jossa eri organisaatioiden edustajat ottavat vuorollaan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Uusi Näkökulma-kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.

Kirjoituksia voi tarjota osoitteeseen viestinta@kesko.fi. Kirjoituksen enimmäispituus on 2000 merkkiä.

Riittääkö luottamus vaatekaupassa?

Juha Ketola | 31.03.2010
Miellyttävä shoppailu voi muuttua salapoliisityöksi, jos erehdyt kyselemään myyjältä liikaa.

 

Eksyin eräänä päivänä kenkäkaupan alennusmyyntiin. Löysinkin pian parin kenkiä, jotka olivat paitsi halvat, myös tyylikkäät. Ammattitaitoinen myyjä auttoi iloisesti valinnassa.
 
Tilanne kuitenkin muuttui kun kysyin, mistä voin varmasti tietää, että ostamani kengät eivät ole lapsityövoimalla tuotettuja. Myyjä meni aivan lukkoon, eikä osannut sanoa mitään. Ei myöskään kollega. Lopulta sain sähköpostiosoitteen ulkomaille asiasta vastaavalle johtajalle.
 
Kotiin päästyäni kirjoitin hänelle huolestani ja vastaus tuli pian. Siinä todettiin, että kyseinen yritys hankkii vastuullisesti ja lapsityövoimaa ei käytetä. Piste. Ei sanaakaan standardeista, selvityksistä tai todisteista. Onneksi olen ihmisiin luottavaista tyyppiä.
 
Vaatteissa, kuten monissa muissakin tuotteissa, asiakas on harmillisessa asemassa; tuote on kyllä hieno, mutta et tiedä siitä mitään. Missään ei lue olosuhteita, missä tuote on valmistettu. Ei ihme, että tilaisuutta käytetään hyväksi.

FinnWatch julkaisi äskettäin tutkimuksen, missä kerrottiin suomalaisen yrityksen hankkineen vaatteita Burmasta. Jo vuodesta 1962 jatkuneen sotilasdiktatuurin vuoksi koko maailma on laittanut Burman boikottiin, ja kyseinen yritys kiirehti talkoisiin mukaan: tänä vuonna Burma ei ole enää vaatteiden hankintalistalla.
 
On tietysti mukavaa, että yritykset havahtuvat yhteiskuntavastuuseen viimeistään siinä vaiheessa, kun järjestöt alkavat selvittää niiden tekosia. Luottavaisuudesta huolimatta en usko, että sotilasdiktatuuri tuli 48 vuoden jälkeen yritykselle minään yllätyksenä.
 
Wal-Martin perustaja Sam Walton muotoili kuluttajan vaikutusmahdollisuudet maanläheisesti: ”On vain yksi pomo. Asiakas. Ja hän voi antaa kenkää koko yrityksen väelle, pääjohtajasta alkaen, ihan vain käyttämällä rahansa muualle”.

Walton kasvatti yrityksestään maailman suurimman antamalla pomolle mitä tämä halusi, halpoja hintoja. Jos pomo päättää alkaa vaatia vastuullisesti tuotettuja tuotteita joka käänteessä, takuuvarmaa on, että hän tulee niitä myös saamaan.

 

Juha Ketola on K-supermarket Vääksyn kauppias, jonka sydäntä lähellä ovat Reilu kauppa, luomu ja lähiruoka. Hän on ollut mukana Reilun kaupan puolesta Repu ry:n toiminnassa vuodesta 2000 ja on vuoden 2010 alusta yhdistyksen puheenjohtaja.

Takaisin ylös